HÄMEENLINNAN KAHDEKSASLUOKKALAISTEN "Vaikuta - älä valita" eli V-päivä on järjestetty vuodesta 2004 lähtien. V-päivä on osa koulujen demokratiakasvatusta, jonka tavoitteena on tiedostava, vastuullinen ja yhteistyökykyinen kansalainen. V-päivän järjestäminen on prosessi, jonka aikana oppilaat tutustuvat erilaisiin vaikuttamiskanaviin, pohtivat vaikuttamismahdollisuuksiaan ja tekevät aloitteita, jotka esitellään päättäjille ja virkamiehille kaikissa yläkouluissa. V-päivän jälkeen jokainen yläkoulu lähettää yhden aloitteen Nuorten Huippukokoukseen. Vuodesta 2013 lähtien järjestetyssä huippukokouksessa nuoret päättävät V-päivän aloitteiden toteuttamiseen varatun määrärahan (30.000 euroa) käytöstä.  Määrärahalla on kunnostettu liikuntapaikkoja, hankittu liikuntavälineistöä, pystytetty kiinteitä katutaideseiniä ja järjestetty erilaisia tapahtumia.

Kaikki aloitteet voi nähdä nuortenideat.fi -sivustolla, jossa niitä voi kannattaa ja kommentoida. (Valitse kunta: Hämeenlinna ja Hae).

Nuorten Huippukokous 2018

Vuoden 2018 huippukokous pidettiin tiistaina 10.4.2018 Raatihuoneella. Nuoret jakoivat määrärahan seuraavasti:

  • Lammin ja Hauhon frisbeegolf -ratoihin yhteensä 12 000 € (Lammin lukion ja Hakkalan koulun sekä Hauhon yhtenäiskoulun aloitteet).
  • Nuorten tapahtuma (esim. väriestejuoksu) 12 000 € (Hämeenlinnan yhteiskoulun ja Lyseon koulun yhdistetty aloite). "Rush Workout" -liikuntatapahtuma toteutettiin 26.10.2018 Säästöpankki Areenalla, jonne kaikki yläkoululaiset kuljetettiin.
  • Iittalan uimarantojen kunnostukseen 6 000 € (Iittalan yhtenäiskoulun aloite).

Huippukokous 2018 Pöytäkirja

 

 

 

Asiasanat: vaikuttaminen, nuoret
Viimeksi muokattu: 27.11.2018