Lapsen oikeuksien viikko
Lapsen oikeuksien viikkoa juhlitaan vuosittain marraskuussa lapsen oikeuksien päivän yhteydessä. Tänä vuonna viikko vietetään 18.-24.11.2024
Tänä vuonna Hämeenlinnan kaupungin lapsen oikeuksien viikon päätapahtuma on Kulttuurikeskus Arxin Valoilmiö -festivaali. Valoilmiötä vietetään 21.-23.11. klo 17-21. Valoilmiön teoksia on nähtävillä Hämeenlinnan keskustassa ja Lammilla. Festivaaliin kuuluu valoteosten lisäksi työpajoja ja esityksiä. Lasten ja nuorten osallisuus on tärkeässä roolissa jokaisessa Valoilmiö-festivaalilla nähtävässä teoksessa ja kannustammekin kaikkia ottamaan osaa festivaaliin! Arx julkaisee syksyn aikana omatoimimateriaaleja, joissa on ohjeet, miten voi itse osallistua festivaaliin.
Vuoden nuori vaikuttaja -palkinto
Viime vuonna Hämeenlinnan kaupunki jakoi ensimmäistä kertaa Vuoden nuori vaikuttaja -palkinnon. Vuoden nuori vaikuttaja -palkinto jaetaan myös tänä vuonna ja palkinnon saajaa voi ehdottaa tämän lomakkeen kautta. Palkinnon saaja julkaistaan lapsen oikeuksien päivänä 20.11. ja tänä vuonna palkinnon saajan valitsee Hämeenlinnan kaupungin elinvoimajohtaja Niklas Lähteenmäki. Palkinnon arvo on 200e.
Palkinnon saajaksi voi ehdottaa nuorta tai nuorten ryhmää, joka on osoittanut aktiivisuuttaan yhteisössään, tuottanut hyvää mieltä muille nuorille tai muille kaupunkilaisille tai vaikuttanut muuten aktiivisesti kansalaisyhteiskunnassa kuluneen vuoden aikana.
Aiheeseen liittyvät
Nuoret toivoivat V-päivissä lisää tapahtumia nuorille sekä parannuksia liikuntapaikkoihin
25.11.2024
Tämän vuoden Vaikuta älä valita eli V-päivät on saatu päätökseen Hämeenlinnan yläkouluilla. V-päivissä 8. luokkalaiset esittelevät nuorisotyöntekijän johdolla valmistelemiaan aloitteita kaupungin viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. Tänä …
Kaupunkilaisten suosikiksi noussut Valoilmiö-festivaali huipentui lasten ja nuorten Valokaravaaniin
24.11.2024
Valotaiteeseen keskittyvä kaupunkifestivaali Valoilmiö järjestettiin Hämeenlinnassa kolmannen kerran 21.-23.11. Teokset sijoittuivat Hämeenlinnan keskustan lisäksi Lammin Turvantalolle. Tapahtuman järjestämisestä vastasi Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX. Tänä vuonna katsotuimpia teoksia …
Hämeenlinnan toimintaohjelma koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisemiseksi
21.11.2024
Hämeenlinnalaiset lapset ja nuoret ovat toivoneet voimakkaampaa puuttumista koulukiusaamiseen. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi kokouksessaan 19.11.2024 toimintaohjelman, joka keskittyy koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisemiseen. Toimintaohjelman painopisteinä ovat …
Vuoden nuori vaikuttaja palkinto Kaurialan lukion tekniikkatiimille
20.11.2024
Vuoden nuori vaikuttaja -palkinnon saa tänä vuonna Kaurialan lukion tekniikkatiimi Joona Jokinen, Jere Laine, Tomi Metsäalho, Tapio Tuomisto ja Atte Ulvinen, jotka olivat aktiivisesti mukana …
Aiheeseen liittyvät blogit
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Hämeenlinna vauvaperheen silmin
28.9.2023
Meidän perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies ja juuri kaksi vuotta täyttänyt taapero sekä 11 kk ikäinen vauva. Molemmat lapset ovat vielä kotona, tällä hetkellä mies …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisotila Säihke – ”Safe place sateenkaarinuorille + hyvät vibat”
2.6.2023
Nuorisotila Säihke on Hämeenlinnan sateenkaarisensitiivinen nuorisotila, joka kokoontuu kerran kuussa. Nuorisotila on perustettu nuorten toiveista keväällä 2020, ja sitä ohjaa kaksi ohjaajaa. Nuorisotilan toiminta on …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisovaltuustossa saa harjoitella elämän kannalta tärkeitä taitoja
27.1.2023
”Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja olin toiminut kouluni oppilaskunnassa jo jonkun aikaa ennen kuin löysin nuorisovaltuuston. Liityin Hämeenlinnan NuVaan syksyllä 2017 ja jatkoin NuVa-polkuani …