Työllisyystavoitteisen työpajatoiminnan avustus
Työllisyystavoitteisen työpajatoiminnan avustus hämeenlinnalaisille työpajoille on haettavissa 6.11.-25.11.2024. Hakuaika päättyy 25.11.2024 klo 16.00.
Avustusta haetaan sähköisesti Hämeenlinnan kaupungin e-lomakkeella.
Työpajatoiminnan kuvaus
Työpajatoiminnan tavoitteena on asiakkaan mahdollisimman nopea työllistyminen. Tavoitteena on varmistaa, että nuoret saavat työttömyyden alkuvaiheesta alkaen valmennusta työllistymiseksi. Palveluun osallistuneet asiakkaan työllistyvät palvelun päätteeksi toisen työnantajan palvelukseen, siirtyvät tutkintotavoitteeseen koulutukseen tai työkokeiluun, saavat opinnot valmiiksi, löytävät muun aktivointiratkaisun työttömyyden tilalle. Toimintaan kuuluu lisäksi työkyvyn selvittämistä.
Toiminta on valmennusta ja sillä vastataan sekä kaupungin työllisyydenhoidon tarpeisiin että kaupunkilaisten yksilöllisiin työllistymistarpeisiin. Tämä palvelu yhdistää työkokeilun, osaamisen kehittämisen (koulutussopimus, opso), opiskelun (opintojen loppuunsaattaminen), osa-aikatyön ja valmennuksen, jonka tavoitteena on nopeuttaa työllistymistä ja edistää työssä pysymistä. Työkokeilun, koulutussopimuksen, oppisopimuksen tai osa-aikatyön aikana työnhakija saa ryhmä- ja henkilökohtaista valmennusta, joka auttaa häntä sopeutumaan työelämään ja parantaa hänen työelämätaitojaan.
Työpajat tarjoavat valmennusta asiakkaiden työelämätaitojen vahvistamiseen ja työnhaun motivointiin sekä auttavat asiakkaita työelämään. Työpajalla annettavan valmennuksen kautta kannustetaan suunnittelemaan ja toteuttamaan omia työ- ja opintopolkujaan ja rakennetaan räätälöityjä ratkaisuja kunkin asiakkaan henkilökohtaiseen tilanteeseen. Palvelun kesto on enintään 6 kk.
Työpajoissa tarjotaan oppimisympäristöjä hämeenlinnalaisille työttömille ja opintojen keskeyttämisen uhan alla oleville. Lähettävä taho (oppilaitos) yhdessä työpajatoiminnan tuottajan kanssa vastaa opintojen suunnittelusta. Työpajatoimintaympäristössä tarjotaan myös opintoihin kuuluvia harjoittelupaikkoja sekä TET-työelämääntutustumisjaksoja, jotka ilmoitetaan Hämeenlinnan kaupungin sivuilla (huomioiden rikosrekisteriote yms.). Palvelu sisältää tarpeen mukaan suomen kielen ohjaamista ja edistää monimuotoisen työelämän rakentamista alueelle.
Työpajatoimintaan kuuluu
- Henkilökohtainen valmennussuunnitelma
- Työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet, työelämän pelisäännöt
- Työn hakeminen ja työllistyminen (ja yrittäjyys)
- ura- ja opiskelusuunnittelu; työmarkkinatuntemus, työvoimapula-aloihin työkokeilun ja osa-aikatyön/työn yhdistämistä
- Suomen koulutusjärjestelmä: työhön ja koulutukseen hakeminen ja ohjaaminen
- Opintojen rahoittaminen
- asiakkaiden työelämätaitojen lisääminen
- hyvinvoinnin tukemisen taitojen opettelu ja tarpeen mukaan työkyvyn selvittely,
- yrittäjämäisen toiminnan tiedon ja taitojen valmentaminen
- työskentelyä joko työpaja- tai työnantajatoimintaympäristössä ja siihen tarjottu jokapäiväinen töiden ohjaus ja neuvonta
- toimintaan osallistumisen todistus jakson päätyttyä
Työpajavalmennusta kehitetään yhteistyössä Ohjaamo Stagen ja sen toimijaverkoston, Hämeenlinnan kaupungin työllisyyspalveluiden ja TyöHämeen työllisyyspalveluiden kanssa. Palveluntuottaja kehittää palvelua Ohjaamon toimintaympäristöön ja sähköiseen viikko-ohjelmaan. Työhönvalmennuksen tehtävänä on, että jokaisen palveluun osallistujan kanssa tehdään työnhakuasiat (motivaatio- ja osaamislähtöinen työhakemus ja tiivis, selkeä ja myyntilähtöinen cv).
Työpajatoiminnan asiakkaita ovat alle 29-vuotiaat, joilla ei ole ammattitutkintoa, työ- tai opiskelupaikkaa. Kohderyhmään kuuluvat myös opintojen keskeyttämisen uhan alla olevat sekä yli 25 vuotiaat yli 12 kuukautta työttömän olleet hämeenlinnalaiset.
Työpajatoiminnan keskeisin tavoite on työhön tai koulutukseen ohjautuminen.
Tavoitteena on tukea koulutuspolulla pysymistä sekä lisätä nuorten osallisuutta. Työpajatoiminnan avustuksella tuetaan Hämeenlinnan kaupungin strategisia tavoitteita. Näihin tavoitteisiin pääset tutustumaan tästä linkistä.
Avustusta myönnetään kokonaisharkintaan perustuen. Kyseessä on kaupungin avustus lainmukaiseen työpajatoimintaan perustuen tässä ilmoituksessa kuvattuihin kriteereihin. Avustukseen käytettävien varojen suuruudesta päätetään talousarvion yhteydessä. Avustuksen suuruuteen vaikuttaa työpajatoimintaan osallistuvien asiakkaiden määrä. Avustuksen hakijan tulee määrittää asiakaskiintiön suuruus hakemuksessa. Hakemukselle on kirjattava haettavan avustuksen määrä perusteluineen.
Hakemukselle liitettävässä toimintasuunnitelmassa on vastattava työpajatoiminnan avustuksen kriteereihin täsmällisesti ja konkreettisesti. Mikäli avustuksen hakija ei pysty vastaamaan kriteereihin toimintasuunnitelmassa, voidaan hakemus hylätä.
Mitä toimintasuunnitelmaan kannattaa kirjata:
- Millaisia työtehtäviä työkokeilijoille on pajoilla tarjolla, miten toimintaa räätälöidään asiakastarpeeseen ja miten työllistymistä käytännössä tuetaan
- Konkreettinen suunnitelma oppilaitoksen kanssa tehtävästä yhteistyöstä erityisesti työelämälähtöisyyden lisäämisestä niille opiskelijoille, joille koulumuotoinen oppiminen on haasteellista.
- Jalkautuminen työllisyyden tapahtumiin ja osallistuminen palveluntuottajan roolissa
- Yhteistyö työnantajien kanssa
Työpajatoiminnan avustuksen kriteerit
- Järjestettävän työpajatoiminnan tulee olla valtionavustuskelpoista toimintaa
- Avustusta saavan toiminnan tulee tukea kaupungin strategiaa ja TyöHämeen työllisyysalueen tavoitteita, Ketterimmät työllisyysohjelman 2017-2025 sekä sen toteuttamisohjelman 2023-2025 tavoitteiden toteutumista.
- Avustusta voi hakea hämeenlinnalainen rekisteröity yhdistys, säätiö tai uskonnollinen yhdyskunta.
- Hakijalta edellytetään omarahoitusosuutta tai muuta aktiivista panosta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa
- Avustusta ei myönnetä jälkikäteen anottuihin jo toteutuneisiin hankkeisiin tai kuluihin
- Avustukset ovat vuosisidonnaisia. Avustus on käytettävä sen vuoden aikana, mille se on myönnetty. Avustukset myönnetään vuodelle 2025.
- Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen kuin se on myönnetty
- Avustuksesta tehdään erillinen yhteistyökumppanuussopimus
- Avustus maksetaan sen jälkeen, kun kaikki liitteet ja yhteistyösopimus on toimitettu kaupungille
- Avustuksen hakija sitoutuu siihen, että kaupunki on oikeutettu tarkastamaan yhdistyksen tilit ja toiminnan
- Avustuksen hakija sitoutuu raportoimaan toiminnan sisällöstä, asiakkaiden tilanteiden edistymisestä sekä tuloksesta kaupungille.
- Avustuksen myöntäjä voi periä myönnetyn avustuksen takaisin, jos avustuksen saaja ei noudata annettuja ohjeita tai suunniteltu toiminta ei toteudu
- Avustettavan toiminnan pitää noudattaa lakeja ja säännöksiä
- Avustusta ei myönnetä toimintoihin, jotka kuuluvat hankintalainsäädännön piiriin.
- Toiminnan tulee olla tavoitteellista, positiivinen siirtymä vähintään 60 %. Positiivisia siirtymiä ovat avoimille työmarkkinoille, koulutukseen, palkkatukityöhön, osatutkinnon suorittamiseen tai oppisopimukseen sijoittuminen.
- Toimintasuunnitelmaan tulee kuvata konkreettisesti oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö ja toimenpiteet opintojen keskeyttämisen uhan alla olevien prosessin ratkaisuksi.
- Työpajaan osallistuvien asiakkaiden työtä viedään aktiivisesti myös pajatoiminnan järjestäjän ulkopuolelle yrityksiin, joissa työpajojen valmentajat toimivat työhönvalmentajina yhteistyössä työnantajan kanssa. Tavoitteena on asiakkaan työllistyminen pajatoiminnan tuloksena.
- Tuen saaja vastaa siitä, että toiminta on asianmukaista ja että toiminnassa noudatetaan voimassa olevia lakeja (mm. työsopimuslaki, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista), säännöksiä ja niiden nojalla annettuja määräyksiä.
- Avustuksen saaja sitoutuu yhteistyöhön Ohjaamo Stagen kanssa.
- Avustuksen saaja sitoutuu kehittämään toimintaa (esimerkiksi puistoruokailu ja kesäkatu) Hämeenlinnassa ja/tai pitäjissä kesälle 2025 yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
- Avustuksen saaja sitoutuu hankeyhteistyöhön Hämeenlinnan kaupungin kanssa hankkeissa, jotka edistävät kaupungin ja työpajojen tavoitteiden mukaista toimintaa.
- Mikäli avustuksen saaja on kiinnostunut nuorten yrittäjyyden tukemisesta, avustuksen saaja sitoutuu koordinoimaan, kehittämään sekä markkinoimaan ja hyödyntämään oma yritys –seteliä osana nuorten yrittäjyyden tukemista.
- Tuen saaja sitoutuu raportoimaan toiminnastaan 3 kuukauden välein. Raportin tulee kattaa määrällinen, laadullinen sekä toiminnallinen näkökulma. Raportoinnissa tulee käydä ilmi palvelun tulos, työllistettyjen määrä, työpäivien määrä sekä jatkotoimenpiteet.
- Työpajatoiminnalla on säännöllisesti kokoontuva ohjausryhmä
- Tuen saaja kerää asiakkailtaan asiakaspalautetta sekä työllisyyspalvelujen viestinnällisiin tarkoituksiin asiakastarinoita. Tuen saaja sitoutuu tuottamaan näitä asiakastarinoita aktiivisesti ja omatoimisesti kaupungin viestintään.
- Asiakkaiden sijoittumista opinto- ja työelämäpolulle työpajajakson jälkeen käytetään osana työpajantoiminnan vaikuttavuuden arviointia
- Avustuksen saaja sitoutuu markkinoimaan omaa työpajatoimintaansa aktiivisesti niin asiakkaille kuin erilaisille yhteistyötahoille. Avustuksen saaja osallistuu asiakasohjaukseen yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin työllisyyspalvelujen ja muiden alueen toimijoiden kanssa
- Tuen saaja etsii itse aktiivisesti toimintaan soveltuvia yhteistyökumppaneita.
Aiheeseen liittyvät
Työttömien työnhakijoiden uintivuoro
2.12.2024
Hämeenlinnan kaupungin työllisyyspalvelut on mahdollistanut usean vuoden ajan työllisyyden kuntakokeilun asiakkaille maksuttoman uimahallivuoron Hämeenlinnan uimahallissa. Työllisyyden kuntakokeiluun kuuluville työttömille työnhakijoille tarkoitettu uimahalli- ja kuntosalivuoro on …
Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilu päättyy – yli 10 000 asiakasta, pitkäaikaistyöttömyys laskuun
25.11.2024
Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala ovat toteuttaneet yhteistyössä Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilua vuosina 2021–2024. Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa on palveltu yli 10 000 henkilöasiakasta, joista yli 5 000 asiakkuutta …
Työllisyysjaoston päätökset 13.11.2024
13.11.2024
§ 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 18 Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tomi Ranta-Kahila ja Outi Bottas § 19 Käsittelyjärjestys § 20 Sopimus uraohjaajan määräaikaisen …
Työllisyystavoitteisen työpajatoiminnan avustus hämeenlinnalaisille työpajoille 2025 haettavissa
6.11.2024
Työllisyystavoitteisen työpajatoiminnan avustus hämeenlinnalaisille nuorten työpajoille on haettavissa 11.11.-25.11.2024. Työpajatoiminnan tavoitteet ja kohderyhmät Työpajatoiminnan tavoitteena on asiakkaan mahdollisimman nopea työllistyminen. Tavoitteena on varmistaa, että nuoret …
Aiheeseen liittyvät blogit
Työllisyyden kuntakokeilussa mennään sinne, missä asiakkaat ovat – kokeilulla inhimillisempää ja saavutettavampaa työllisyyspalvelua
6.11.2024
Hämeenlinnan työllisyyden kuntakokeilussa on otettu askeleita kohti parempaa ja saavutettavampaa asiakaspalvelua jalkautumalla Hämeenlinnan pitäjiin. Asiakkaiden toiveesta työllisyyspalvelut ovat nyt lähempänä kuin koskaan, ja kokeilu on …
Ketterimmät-työllisyysohjelma tutuksi – Osa 5: Nuoret töihin
29.8.2024
Mikä Ketterimmät? Hämeenlinnan seudulla työllisyyttä hoidetaan ja edistetään Ketterimmät-työllisyysohjelman mukaisesti. Ketterimmät on Hämeenlinnan seudun työllisyysohjelma vuosille 2017-2025, jota toteutetaan Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Sen keskiössä …
Ketterimmät-työllisyysohjelma tutuksi – Osa 4: Vetovoima ja pitovoima
21.8.2024
Mikä Ketterimmät? Hämeenlinnan seudulla työllisyyttä hoidetaan ja edistetään Ketterimmät-työllisyysohjelman mukaisesti. Ketterimmät on Hämeenlinnan seudun työllisyysohjelma vuosille 2017-2025, jota toteutetaan Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Sen keskiössä …
Ketterimmät-työllisyysohjelma tutuksi – Osa 3: Osaaminen ja kohtaanto
20.8.2024
Mikä Ketterimmät? Hämeenlinnan seudulla työllisyyttä hoidetaan ja edistetään Ketterimmät-työllisyysohjelman mukaisesti. Ketterimmät on Hämeenlinnan seudun työllisyysohjelma vuosille 2017-2025, jota toteutetaan Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Sen keskiössä …