Fiksua työtä 2024: Miesten toiminta – Rentoa aikaa yhdessä

Kotoutuja miehille on aikaisemmin ollut tarjolla vähän kohdennettua toimintaa. Yksikössämme on sosiaalipalveluiden aikaan kokeiltu erilaisia miesten ryhmiä ja muina vuosina toimintamme on ollut enemmän työntekijä vetoista. Siitä syystä osallistujien sitoutuminen ja määrä on vaihdellut paljon.

2023 alussa tapahtuneiden sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten myötä Hämeenlinnan kaupungin kotoutumisen edistämisen palveluun jäimme me, aikaisemmin sosiaalipalveluissa työskennelleet ohjaajat. Muutoksen jälkeen lähdimme suunnittelemaan toimintaa uudelleen isompaa asiakasryhmää ajatellen. Enää kotoutumisaika (3 vuotta) ei ollut ainut kriteeri ryhmään osallistumiseen vaan kaikki maahan muuttaneet täysi-ikäiset miehet ovat ryhmään tervetulleita. Ryhmään kutsuttiin osallistujia ja ryhmästä on ollut mainos monikielisellä Hämeenlinnan Myintegration sivustolla.

Tämän vuoden ryhmässä osallistujien toiveita on kuultu enemmän. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla kävimme läpi suunnitelmaamme ja asiakkailla oli mahdollisuus vaikuttaa muutamaan ryhmäkertaan.

Ryhmässä on ollut läsnä neljän kielen tulkkaus. Tulkkaus on järjestetty, jotta esimerkiksi keskustelukerroilla saamme välitettyä oikeaa tietoa asiakkaiden omalla äidinkielellä. Ryhmässä on ollut tavoitteena esitellä erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja lisätä tietoisuutta suomalaisesta yhteiskunnasta. Olemme kokeilleet mm. erilaisia soittimia, tanssia, retkeilyä ja taiteita. Olemme pyrkineet esittelemään taloudellisesti edullista toimintaa, jotta harrastusta olisi mahdollisuus halutessaan jatkaa, vaikka tuloina olisi vain etuudet.

Puolet kerroista on ollut yhteiskuntaorientaation näkökulmasta. Keskustelukertojen aiheena on ollut esimerkiksi yrittäjyys Suomessa, omasta terveydestä huolehtiminen, oleskeluluvat ja kansalaisuuden hakeminen.

Osallistujia ryhmässä on ollut 15-20.  Osallistujat ovat tuoneet toimintaan mukaan ystäviään ja se on ollut meille ohjaajille merkki siitä, että ryhmä on pidetty. Ryhmässä on positiivinen ja turvallinen ilmapiiri. Musiikkikerralla leikille sutsisatsaa leikkiä. Kaikki miehet lähtivät mukaan ja meillä oli yhdessä todella hauskaa.  Saamamme asiakaspalaute yhdessä ryhmäkerralla: ”Kaikki on ollut tähän saakka vaikeaa, mutta nyt on mukana viettää rentoa aikaa yhdessä”

Ryhmään osallistumisella on tavoitteena tukea asiakaslähtöistä aktiivista kotoutumista ja asiakkaan osallisuutta. Ryhmämuotoisessa toiminnassa osallistujat ovat löytäneet uusia verkostoja ja ylittäneet omia kieli- ja kansalaisuusrajojaan.

Olemme kuulleet kaupungin muilta toimijoilta, että ryhmässä vieraillut puhuja on kehunut ryhmää ja sen osallistujia sekä järjestelyjä. Kutsumalla ulkopuolisia puhujia on luotu yhteistyöverkostoja kotoutumisen edistämisen palvelun ja muiden tahojen kanssa.

Me ryhmän suunnittelijoina ja toteuttajina olemme saaneet käyttää omaa osaamistamme ja koulutustamme. Samalla olemme pystyneet luomaan asiakkaisiin luontevamman sekä vähemmän viranomaismaisen suhteen. Tämän kautta asiakkailta on saatu tietoa, joka ei olisi välttämättä tullut esiin tavanomaisessa asiakas- työntekijäsuhteessa.

Ryhmästä kerätään palaute ja sen pohjalta lähdemme kehittämään toimintaa. Ryhmätoiminta jatkuu 2024 ja sen on tarkoitus toteutua kaksi kertaa vuodessa. Miesten ryhmä tulee olemaan jatkossakin osa kotoutumisen edistämisen palvelun palvelutarjotinta. Tarkoituksena on lisätä toimintakertoja jonkin verran ja pyrkiä lisäämään entisestään asiakkaiden toivomia asioita ohjelmaan.

Kehittäjät

Marko Oksanen, kotoutumisen ohjaaja
Hanna Turunen, kotoutumisen ohjaaja

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.