Vauvan päivä
Vauvan päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Valtakunnallisesti Vauvan päivää koordinoi VauvaSuomi ry. Tänä vuonna Vauvan päivää vietetään 27.9.2024.
Hämeenlinnassa Vauvan päivää on vietetty vuodesta 2022 asti. Vauvan päivän tapahtumassa alueen eri toimijat esittelevät vauvaperheille suunnattuja palveluitaan. Myös alueen kulttuurilaitoksissa on usein Vauvan päivänä vauvoille sopivaa toimintaa tarjolla.
Galleria ARXin Vauvan päivän ohjelma:
Vauvan päivänä perjantaina 27.9. Galleria ARXissa vietetään tunnelmallista taidehetkeä Pää pilvissä -näyttelyn yhteydessä klo 10-12.
Luvassa kaikkein pienimmille sopiva maalaushetki ja moniaistista tutustumista näyttelyyn taidekasvattajien ohjaamana.
Vauvan päivän tapahtuma Poltinahon seurakuntatalolla
Tänä vuonna Hämeenlinnan Vauvan päivän tapahtuma järjestetään jo toistamiseen Poltinahon seurakuntatalolla. Ohjelmaa on tarjolla klo 13-17. Mukana päivässä ovat Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatus, Martat, Unicefin Hämeenlinnan vapaaehtoiset, Sibelius-opisto, Hämeenlinnan kirjasto, Hämeenlinnan liikuntahallit, Lasten liikunnan tuki, MLL Hämeen piiri, MLL Hämeenlinnan paikallisyhdistys, Hämeenlinna-Vanajan Seurakunta, Oma Häme, Musiikkiteatteri Spektri.
Vauvan päivän 27.9.2024 klo 13-17
Poltinahon seurakuntatalo, Turuntie 34
Toiminnalliset tuokiot
Alakerta
klo 13 Aistiseikkailu, Musiikkiteatteri Spektri
klo 13.30 Vauvahieronta, Hämeenlinna-Vanaja Seurakunta
Klo 14 Vauvajumppa, Hämeenlinnan liikuntahallit
klo 14.30 Aistiseikkailu, Musiikkiteatteri Spektri
klo 15 Vauvahieronta, Hämeenlinna-Vanaja Seurakunta
klo 15.30 Vauvajumppa, Hämeenlinnan liikuntahallit
klo 16 Aistiseikkailu, Musiikkiteatteri Spektri
klo 16.30 Vauvajumppa, Hämeenlinnan liikuntahallit/ Vauvahieronta, Hämeenlinna-Vanaja Seurakunta
Yläkerta
klo 13 Lorusetti, Oma Häme, puheterapeutit
klo 13.30 Vauvamuskari, Sibelius-opisto
klo 14 Lorusetti, Oma Häme, puheterapeutit
klo 14.30 Vauvamuskari, Sibelius-opisto
klo 15.00 Lorusetti, Oma Häme, puheterapeutit
klo 15.30 Vauvamuskari, Sibelius-opisto
Yläkerran kirkkosalissa toimintaansa esittelemässä koko päivän ajan Hämeenlinnan varhaiskasvatus ja palveluohjaus, Martat, Hämeenlinnan kotoutumispalvelut, MLL Hämeen piiri, MLL:n Hämeenlinnan paikallisyhdistys, Hämeenlinnalaismamit, Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry, Pieni Keidas, Äitiysliikuntavalmentaja Noona Salo
Koko ajan auki:
- Temppurata alakerran liikuntatilassa, Lasten liikunnan tuki
- Korttipainantapaja yläkerran päiväkerhotilassa, Unicef Hämeenlinnan vapaaehtoiset
- Vaatehelppi yläkerran päiväkerhotilassa, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
- Valokuvauspiste yläkerran aulan nurkkauksessa, Oma Hämeen perhekeskus
Kahviossa tarjolla pientä purtavaa tapahtuman ajan.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
HUOM! Poltinahon seurakuntatalon läheisyydessä on varsin vähän parkkipaikkoja, joten suosittelemme saapumaan paikalle joukkoliikennettä käyttäen. Jos tulet kuitenkin autolla, suositellaan autot jättämään poliisiaseman viereiselle hiekkaparkkipaikalle Hattelmalantien varressa (käynti parkkipaikalle Turuntien kautta). Parkkipaikalta on noin 280 m kävely Poltinahon seurakuntatalolle.
Aiheeseen liittyvät
Nuoret toivoivat V-päivissä lisää tapahtumia nuorille sekä parannuksia liikuntapaikkoihin
25.11.2024
Tämän vuoden Vaikuta älä valita eli V-päivät on saatu päätökseen Hämeenlinnan yläkouluilla. V-päivissä 8. luokkalaiset esittelevät nuorisotyöntekijän johdolla valmistelemiaan aloitteita kaupungin viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. Tänä …
Kaupunkilaisten suosikiksi noussut Valoilmiö-festivaali huipentui lasten ja nuorten Valokaravaaniin
24.11.2024
Valotaiteeseen keskittyvä kaupunkifestivaali Valoilmiö järjestettiin Hämeenlinnassa kolmannen kerran 21.-23.11. Teokset sijoittuivat Hämeenlinnan keskustan lisäksi Lammin Turvantalolle. Tapahtuman järjestämisestä vastasi Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX. Tänä vuonna katsotuimpia teoksia …
Hämeenlinnan toimintaohjelma koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisemiseksi
21.11.2024
Hämeenlinnalaiset lapset ja nuoret ovat toivoneet voimakkaampaa puuttumista koulukiusaamiseen. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi kokouksessaan 19.11.2024 toimintaohjelman, joka keskittyy koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisemiseen. Toimintaohjelman painopisteinä ovat …
Vuoden nuori vaikuttaja palkinto Kaurialan lukion tekniikkatiimille
20.11.2024
Vuoden nuori vaikuttaja -palkinnon saa tänä vuonna Kaurialan lukion tekniikkatiimi Joona Jokinen, Jere Laine, Tomi Metsäalho, Tapio Tuomisto ja Atte Ulvinen, jotka olivat aktiivisesti mukana …
Aiheeseen liittyvät blogit
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Hämeenlinna vauvaperheen silmin
28.9.2023
Meidän perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies ja juuri kaksi vuotta täyttänyt taapero sekä 11 kk ikäinen vauva. Molemmat lapset ovat vielä kotona, tällä hetkellä mies …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisotila Säihke – ”Safe place sateenkaarinuorille + hyvät vibat”
2.6.2023
Nuorisotila Säihke on Hämeenlinnan sateenkaarisensitiivinen nuorisotila, joka kokoontuu kerran kuussa. Nuorisotila on perustettu nuorten toiveista keväällä 2020, ja sitä ohjaa kaksi ohjaajaa. Nuorisotilan toiminta on …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisovaltuustossa saa harjoitella elämän kannalta tärkeitä taitoja
27.1.2023
”Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja olin toiminut kouluni oppilaskunnassa jo jonkun aikaa ennen kuin löysin nuorisovaltuuston. Liityin Hämeenlinnan NuVaan syksyllä 2017 ja jatkoin NuVa-polkuani …