Osa 7. Pyhistä paikoista helvetillisiksi hiisiksi

Osa 1. Sigfrid Antinpoika kohottaa Ukon maljan

Osa 2. Hiisivuori ja Hauhon huikkapaikat

Osa 3. Harjutie vie toiseen todellisuuteen

Osa 4. Ukkosenjumalan monet kasvot

Osa 5. Hiidenhoilosta Kapakanmäelle

Osa 6. Kadonneiden käräjäkivien arvoitus

Perimätiedon mukaan Rengon Kuuliaistenmäellä on sijainnut kalmisto. Samaan kokonaisuuteen on tarinoiden mukaan kuulunut myös lähellä sijainnut uhrikarsikko. Tarinat kertovat myös karhusta, joka keksi ryhtyä kaivamaan kalmistosta ylös ruumiita, ja jota siitä ja varmasti monista muistakin syistä väijyttiin paikassa, joka on merkitty karttaan Karhunportaaksi.

Pyhät puut ja oksilla killuvat luut

Jonkinlaisesta kristillisten ja muinaissuomalaisten tapojen toisiinsa kietoutumisesta kertovat myös Kalvolan Kutilan Pyhämäkeä koskevat tiedonannot. Niiden mukaan Äimäjärven toiselta puolelta kuljettiin Pyhämäelle Helvalankärjestä, sillä näiden paikkojen välillä reitti oli lyhyt ja vedenpinta hyvin matalalla. Tarina kertoo, että piru tai peikko olisi yrittänyt rakentaa Helvalankärjen ja Pyhämäenkärjen välille jopa kivistä siltaa, mutta rakentaminen oli loppunut, kun paikalle oli tullut soutumies ja huutanut: älä kirkkotietäni tuki!

Toimitettu uhri saattoi olla esimerkiksi jokin puuhun kiinnitettävä esine, kuten Utterinvuoren Tupsumännyn tapauksessa(ks. Osa 2. Hiisivuori ja Hauhon huikkapaikat). Tai sitten uhrit olivat niitä eläinten nahkoja ja pääkalloja, joita oli tarinan mukaan aseteltu roikkumaan Pyhämäellä kasvavien puiden oksille.

Hämäläisten kapina

Vaikuttaa siltä, että tiedot siitä mitä Kalvolan Kutilan Pyhämäellä puuhailtiin eivät jostain syystä koskaan kantautuneet Paavi Gregorius IX:n korviin. Hän nimittäin lähetti Suomen piispalle vuonna 1229 kirjeen, jossa antoi ymmärtää, että suomalaisten kristillistäminen sujui todella jouhevasti.

sinun vanhurskaiden pyyntöjesi tähden ne lehdot ja pyhäköt, jotka aikaisemmin oli määrätty pakanoiden palvontamenoihin, mutta jotka sinun toimestasi hiljakkoin uskoon kääntyneet ovat vapaasta tahdostaan antaneet sinun kirkollesi, vahvistamme itse kirkolle kuuluviksi apostolisella valtuudella ja vakuutamme sen tämän kirjeen suojeluksella. -Paavi Gregorius IX 1229

Samaisen paavin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin kirjoittama bulla kertoo kuitenkin täysin toisenlaista tarinaa.

Sillä niin kuin meille toimitetut kirjeenne kertoivat, ovat ne joita kutsutaan hämäläisten heimoksi, joka aikaisemmin teidän ja edeltäjienne työn ja innon avulla oli kääntynyt katoliseen uskoon, nyt lähellä asuvien ristin vihollisten vaikutuksesta kääntyneet takaisin vanhan erehdyksensä petollisuuteen, niin että he muutamien barbaarien kanssa perkeleen auttaessa täydelleen hävittävät Hämeestä Jumalan uuden seurakunnan istutuksen, pienet lapset, joille Kristuksen valo on kasteessa valjennut, väkivaltaisesti kiskovat irti tästä valosta ja tappavat, täysikasvuisia, kiskottuaan heiltä ensin sisälmykset, uhraavat pahoille hengille, ja toisia pakottavat juoksemaan puiden ympäri aina hengen lähtöön asti, mutta muutamia pappeja sokaisevat ja julmasti silvottuaan muutamilta heidän kätensä ja muut jäsenensä asettavat jäljellä olevat poltettaviksi ja tulen ruoaksi ruumeniin käärittyinä, ja siten pakanoiden julmuudesta itse svealaisten valtakunta kukistuu, koska se helposti johtaa uskon tuhoutumiseen, ellei sitä riennetä tukemaan Jumalan ja apostolisen istuimen avulla. – Paavi Gregorius IX 1237

Ylläkuvatun otteen brutaalit yksityiskohdat on tulkittu ristiretkipropagandaksi. On kuitenkin tosiasia, että kaikki kääntyneet eivät pysyneet kääntyneinä, ja konflikteja syntyi siinä määrin, että historiankirjoituksessa on puhuttu Hämeen kapinasta.

Hämeen kapina lienee osaltaan inspiroinut hämeenlinnalaista paikallistarustoa, jonka todenperäisyydestä on vaikea sanoa juuta tai jaata. Esimerkiksi Poltinahon kerrotaan saaneen nimensä siitä, että paikalla poltettiin kristittyjä roviolla. Katumajärven nimen taas on arveltu liittyvän tilanteeseen, jossa Janakkalan Laurinlähteellä(ks. Osa 4. Ukkosenjumalan monet kasvot) katoliseen uskoon kastetut hämeenlinnalaiset olisivat kotiin saavuttuaan tulleet katumapäälle, pesseet järvivedellä kasteensa pois, ja rientäneet salaa järven saarille ja rannoille uhraamaan entisille jumalilleen.

Voi olla, että Katumajäven nimellä ei ole alunperin ollut mitään tekemistä katumukseksi kutsutun tuntemuksen kanssa. On myös mahdollista, että Katumajärveen liitetyt tarinat ovat saaneet innoituksensa järven nimestä, eikä toisinpäin. On kuitenkin kiistatonta, että Katumajärven rannoilla on sijainnut useampiakin rautakautisia pyhiä paikkoja. Varsinaista hiisimetsikköä ei alueelta ole paikannimistön tai perimätiedon perusteella osoitettavissa, mutta sellainen on voinut hyvin olla esimerkiksi Käikälänlähteen tai jonkun rannalla sijaitsevan kuppikiven läheisyydessä.

Hiisien hävitys

Pakanallisella kalmistolla suoritettava ruumishautaus ja kirkkomatkalla toimitettava uhraaminen ovat esimerkkejä siitä murrosvaiheesta, jonka aikana kristilliset kirkot, hautausmaat ja jopa katolisille pyhimyksille omistetut entiset uhrilähteet pikkuhiljaa syrjäyttivät hiidet ihmisten uskonnollisen elämän ja maailmankuvan keskuksina. Hiljalleen muuttui myös tarujen, kertomusten, unien ja näkyjen maailma. Tämä ilmenee esimerkiksi tarinoissa, joissa kerrotaan, että Neitsyt Marian on nähty istuvan Utterinvuoren Tupsumännyn oksalla marianpäivän aamuna. Vastakkainen asetelma tunnetaan Lammilla, jonka kirkossa tiedettiin asuvan Kaisa -niminen, väkeväksi ja hyväksi kiitetty haltija, joka oli kuljettanut isot myllynkivet kirkon päätyyn.

Kirkkokalliota koskeville epäilyille ei liene koskaan löytynyt vahvistusta, mutta on kiistatonta, että monet vanhat kirkkomme on rakennettu esimerkiksi esihistoriallisten kalmistojen päälle. Ukonvakkojen kaltaisten vanhojen vuotuisjuhlien tilalla ruvettiin vastaavasti järjestämään esimerkiksi katolisille pyhimyksille omistettuja markkinoita, joissa juomingit ja käräjät jatkuivat entiseen malliin.

Rikos ja rangaistus

Katolisen kirkon menetelmiä voi pitää melko pehmeinä verrattuna siihen, mitä tapahtui uskonpuhdistuksen jälkeen. Esimerkiksi Sigfrid Antinpoika viittasi todennäköisesti juuri katolisiin aikoihin, kun hän kertoi kuulustelijoilleen, ettei hänen esi-isiään oltu koskaan haastettu käräjille Ukon maljan juomisen vuoksi(ks. Osa 1. Sigfrid Antinpoika kohottaa Ukon maljan). Tarinat muualta Suomesta kertovat joidenkin katolisten pappien jopa osallistuneen itse vastaaviin rituaaleihin. Kaikissa tapauksissa ”pakanakansan” ja katolisen kirkon yhteiselo ei varmasti ollut yhtä auvoista, mutta luterilaisen kirkon lähestymistapa oli joka tapauksessa astetta tylympi. Se pyrki 1600-luvulta lähtien hävittämään armotta kaikki pakanallisina pitämänsä paikat, mikä johti siihen, että niin talojen pihapiireissä olleet uhripuut kuin erilliset pyhät metsikötkin hakattiin maan tasalle.

Tämänkaltainen joukkounohtaminen tuntuu siinä mielessä erikoiselta, että kansan parissa oli jo vuosisatojen ajan totuttu siirtämään valtavia tietomääriä sukupolvelta toiselle esimerkiksi ulkoa opeteltujen uskomustarinoiden muodossa. Asia saattaa selittyä sillä, että uskonpuhdistuksen myötä siirryttiin aikaan, jolloin tiettyjen vanhojen asioiden muistaminen oli kaikkea muuta kuin terveellistä. Tämän sai kokea monien muiden muassa Sigfrid Antinpoika, joka todettiin Hauhon, Tuuloksen ja Lammin käräjillä syylliseksi epäjumalanpalveluksen ja noituuden harjoittamiseen. Hän sai teoistaan rangaistukseksi kuolemantuomion.

^{Teksti ja tekoälykuvituksen toteutus: Ossi Nyström}