Solvikin uudelle päiväkodille valittiin rakentaja

Solvikin uuden päiväkodin hankesuunnittelu päästiin aloittamaan heti tontin kaavamuutoksen tultua lainvoimaiseksi. Hankkeen urakointi kilpailutettiin kesällä 2024 ja pääurakoitsijaksi valittiin kilpailullisen neuvottelumenettelyn kautta Matek Modules Oy. Hanke toteutetaan KVR (kokonaisvastuurakentamisen) -urakkana, eli pääurakoitsija vastaa sekä suunnittelusta että rakentamisesta.

Uusi päiväkoti rakentuu Rantatien ja Mantereenlinnantien kulmassa sijaitsevalle tontille

Hämeenlinnan kaupunki osti tontin Hämeenlinnan Asunnot Oy:ltä. Tontilta on aiemmin purettu pois vanhat asuinkäytössä olleet rivitalot. Tällä hetkellä käynnissä on rakennuksen ja piha-alueiden suunnittelu ja varsinaiset rakennustyöt alkavat helmi-maaliskuussa 2025.

Uuteen päiväkotiin rakennetaan tilat kolmelle ryhmälle sekä yhdelle metsäryhmälle, joka viettää päiväkodilla noin puolet ajasta. Lisäksi rakennukseen tulee lämmityskeittiö.

Päiväkodin yleisilme ja toimintojen sijoittuminen mukailevat hyväksi havaittua Katuman uutta päiväkotia, joka valmistui vuonna 2020. Tosin Solvikin uuden päiväkodin tontin korkeuserot asettavat omat ehtonsa rakennuksen ja piha-alueen suunnittelulle.

Energiatehokkuutta uuteen rakennukseen tuovat maalämpö sekä katolle asennettavat aurinkopaneelit.

Solvikin uusi päiväkoti on valmis marraskuussa 2025.

Nykyinen Solvikin päiväkoti on teknisen käyttöikänsä päässä

Nykyistä Solvikin päiväkotia on peruskorjattu vuosien varrella useaan otteeseen. Tällä hetkellä päiväkoti on käyttökuntoinen, mutta lähivuosien korjaustarve on niin suuri, että uuden päiväkodin rakentaminen on parempi vaihtoehto, kun vanhan tiloiltaan ahtaan päiväkodin peruskorjaus.

Uuden päiväkodin valmistuttua vanha Solvikin päiväkoti puretaan pois ja sen tontille etsitään uusi käyttötarkoitus.

Hankkeen oman sivun löydät jatkossa osoitteesta www.hameenlinna.fi/solvikinpaivakodinrakentaminen

Lisätiedot: