Esiopetusvuosi luo perustan elämän mittaiselle oppimiselle

Esiopetusvuosi on merkittävä ajanjakso lapsen elämässä. Sen aikana lapsi harjoittelee monipuolisesti vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja, oppii arjen tärkeitä taitoja ja saa kokea oppimisen iloa yhdessä ikätovereidensa kanssa. Lapsilähtöinen toiminta turvallisessa ympäristössä vahvistaa myönteistä minäkuvaa sekä lapsen käsitystä itsestään oppijana. Nämä taidot ja kokemukset luovat vahvan perustan tulevalle koulutielle.

Vaikka esiopetuksessa tutustutaan esimerkiksi kirjaimiin ja numeroihin, Hämeenlinnan varhaiskasvatuksen opettajat Susanna Keskinen ja Tiina Virtanen painottavat, että esiopetuksen keskeisenä tavoitteena on positiivisen minäkuvan vahvistaminen suhteessa toisiin ihmisiin sekä oppimiseen. ”Kun lapsella on hyvä pohja – tunne turvallisuudesta, kyky olla ryhmässä ja myönteinen minäkuva – on hänen helppo kiinnostua esimerkiksi lukemaan oppimisesta tai matemaattisten taitojen vahvistamisesta vertaisryhmässä” Virtanen tiivistää.

Itseluottamusta ja minäkuvaa vahvistamassa

Esiopetuksessa lapsella on mahdollisuus harjoitella tuntemaan itsensä, pohtia omia vahvuuksiaan ja harjoiteltavia taitojaan. Susanna Keskinen korostaa, että jokainen lapsi on hyvä eri asioissa, ja tämä erilaisuus nähdään voimavarana. ”Toiselle lukemisen alkeet voivat olla helppoja, kun taas toinen loistaa esimerkiksi rakentelussa. Jokainen harjoittelee niitä taitoja, jotka hänelle ovat tarpeen, ja oppii samalla arvostamaan omaa ja muiden osaamista,” hän kuvailee. Tämän ymmärtäminen vahvistaa lapsen minäkuvaa oppijana ja auttaa hyväksymään erilaisuutta.

Tuomelan esikoulun lapsia istumassa sohvilla esikoulun aikuisten kanssa.

Kaveritaidot ja yhteisöllisyys keskiössä

Esiopetusvuosi antaa lapselle mahdollisuuden syventää kaverisuhteita ja harjoitella ryhmässä toimimista samanikäisten lasten seurassa. Virtanen kertoo, että ryhmässä opitaan tekemään kompromisseja, vuorottelemaan ja neuvottelemaan, mikä vaatii jo paljon lapselta. Lapsi myös oppii yhteisten sääntöjen merkityksen. Kaikki tämä vahvistavaa ryhmän turvallisuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuutta. Koulutiellekin on helpompi lähteä tuttujen eskarikavereiden kanssa.

Leikin ja toiminnan kautta oppiminen

Esiopetusvuosi on täynnä pieniä ja suuria oppimisen hetkiä, joissa leikki toimii siltana elämän tärkeimpiin taitoihin. Leikki on esiopetuksen keskeinen toimintatapa, sillä se on lapselle ominainen tapa toimia ja oppia. Leikissä lapsi käsittelee itseään koskevia asioita ja kokemiaan tapahtumia. Samalla lapsi käsittelee tunteitaan ja harjoittelee vuorovaikutustaitoja, itsesäätelyä ja ongelmanratkaisua. Keskinen huomauttaa, että aikuisen rooli on tärkeä rikastamassa leikkiä ja tarjoamassa ratkaisuja tilanteisiin, joissa lapsilla voi olla haasteita esimerkiksi kompromissien tekemisessä.

Keskinen ja Virtanen korostavat, että lapsi innostuu oppimisesta, kun käsitellään häntä kiinnostavia tai hänelle tärkeitä asioita. Esiopetuksessa toiminta rakentuu ryhmän lasten kiinnostuksen kohteiden pohjalta. Esimerkiksi tänä vuonna eräs ryhmä innostui mustekaloista: lapset etsivät tietoa niistä, keskustelivat oppimistaan asioista ja konkretisoivat oppimaansa mittaamalla villalangasta suurimman mustekalan pituuden suhteessa omaan ympäristöönsä. Esiopetuksessa lapsi harjoittelee myös rauhoittumisen ja keskittymisen taitoja sekä tunnetaitoja leikillisten ja toiminnallisten keinojen avulla.

Tuki koko perheelle

Esiopetus vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa, koska mahdolliset tuen tarpeet voidaan havaita ajoissa ja tuki jatkuu koulussa tarpeen mukaan. Virtanen nostaa esiin myös syrjäytymisen ehkäisyn: ”Esiopetuksessa harjoitellaan tärkeitä elämäntaitoja ja puututaan esimerkiksi kiusaamiseen.” Syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta onkin tärkeää, että jokainen lapsi tuntee kuuluvansa joukkoon, on osa hänelle merkityksellistä yhteisöä. Turvallisessa kasvuyhteisössä lapsi saa harjoitella tulevaisuudessa tarvittavia taitoja, oppia arvostamaan yhdenvertaisuutta ja omaa ainutlaatuisuuttaa sekä kasvaa tulevaksi koululaiseksi.

Esikouluun ilmoittautuminen

Vuonna 2019 syntyneiden lasten esiopetukseen ilmoittautumisaika on 1-31.12.2024.

Kuvat: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki. Tuomelan esikoulu tunnekasvatuskoulutus vuonna 2023.