Ympäristönsuojelumääräykset uusitaan
Hämeenlinnan kaupunki on aloittanut valmistelut ympäristönsuojelumääräysten uusimiseksi. Ympäristönsuojelumääräysten tarkoituksena on ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia haittoja siten kuin ympäristönsuojelulaissa on säädetty. Voimassa olevat määräykset on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 10.10.2011 ja ne ovat tulleet voimaan 1.11.2011.
Määräyksiä on tarpeen uudistaa lainsäädäntömuutosten vuoksi. Uusia määräyksiä on tarkoitus antaa esimerkiksi työmaavesistä, lumen vastaanottopaikoista ja läjityksestä, jätteen pienimuotoisesta hyödyntämisestä maarakentamisessa, maanalaisten öljysäiliöiden käytöstä poistamisesta sekä maalämpöjärjestelmistä. Määräyksiä myös täsmennetään erityisesti talousjätevesien käsittelyn ja kemikaalien varastoinnin osalta.
Määräysten tulee perustua paikallisiin olosuhteisiin. Hämeenlinnassa paikallisiksi olosuhteiksi on tunnistettu muun muassa pilaantumiselle herkät alueet (pohjavesialueet, ranta-alueet ja vedenhankinnan kannalta tärkeät ranta-alueet), taajamat ja vesistöt.
Ympäristönsuojelumääräykset ovat sitovia ja koskevat koko Hämeenlinnan kaupungin aluetta, paitsi niissä tapauksissa, kun määräyksiä on annettu paikallisten olosuhteiden vuoksi vain rajatulle alueelle.
Tiedottaminen ja osallistumistavat
Kaupunkirakennelautakunta päätti kokouksessaan 10.12.2024 § 236 pyytää lausuntoja ehdotuksesta uusiksi ympäristönsuojelumääräyksiksi ja varata hallintolain 41 §:n mukaisen vaikutusmahdollisuuden mielipiteiden lausumiseen asiasta. Nähtävillä olosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla www.hameenlinna.fi/ilmoitustaulu 17.12.2024–31.1.2025. Nähtävillä olosta ilmoitetaan myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa.
Uusista ympäristönsuojelumääräyksistä on mahdollisuus jättää mielipide nähtävilläoloaikana kirjaamoon sähköpostitse osoitteeseen kaupunkirakenne@hameenlinna.fi tai postitse Hämeenlinnan kaupunki, Viranomaispalvelut, Wetterhoffinkatu 2, 13100 Hämeenlinna.
Keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä sekä naapurikunnilta pyydetään lausunnot. Lausuntoihin ja mielipiteisiin annetaan vastineet. Ehdotukseen tehdään mielipiteiden ja lausuntojen perusteella tarvittaessa tarkistuksia, jotka hyväksytään kaupunkirakennelautakunnassa.
Määräykset käsittelee kaupunginhallitus, joka hyväksyy määräyksiin mahdollisesti tehtävät tarkistukset ja esittää määräykset hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle. Tavoiteaikataulun mukaan ehdotus käsitellään kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa keväällä 2025. Ympäristönsuojelumääräysten voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla sekä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Kaupunginvaltuuston päätökseen voi hakea muutosta siten kuin kuntalaissa säädetään.
Lisätietoa
Viholainen Sirpa
- Ympäristötarkastaja,71865
- 040 085 7965
- sirpa.viholainen@hameenlinna.fi
Seppä Julia
- Ympäristöpäällikkö,72102
- 040 773 9057
- julia.seppa@hameenlinna.fi
Peltonen Laura
- Ympäristötarkastaja,71865
- 050 526 4466
- laura.peltonen@hameenlinna.fi