Jalankulku ja pyöräily
Hämeenlinna on pyöräilijän kokoinen kaupunki. Hämeenlinnassa on kaupungin omistamia jalankulku ja pyöräteitä noin 240 kilometriä ja lisäksi valtion omistamia pyöräteitä noin 50 km. Jalkakäytäviä kaupungissamme on noin 50 km.
Kantakaupungin asukkaista 87 % asuu 20 minuutin etäisyydellä torilta, jos pyörän vauhti on maltillinen 15 km/h.
Suosi pyöräilyä, koska se
- liikuttaa ja virkistää,
- on taloudellista,
- tekee kaupunkiympäristöstä viihtyisämmän ja hiljaisemman,
- parantaa kaupunki-ilman laatua,
- pienentää liikenneruuhkia ja tekee liikenteestä sujuvampaa ja turvallisempaa.
Uusi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Aikaisempi pyöräilyn edistämisohjelma on uudistettu ja siihen on lisätty entistä laajemmin kävelyn edistämistä. Uusi ohjelma tuotettiin vuoden 2021 aikana ja sen tavoitteena on yhdistää kävely ja pyöräily aiempaa selkeämmin osaksi matkaketjuajattelua, sekä edistää kestävää vapaa-ajan liikkumista. Ohjelman avulla saadaan vietyä tehokkaasti käytäntöön erilaisia kävelyä ja pyöräilyä edistäviä toimenpiteitä. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattaminen.
Hankkeen päävastuu on ollut kaupunkirakenteella ja hankkeella oli ohjausryhmä, johon kuului eri toimialojen asiantuntijoita ja sidosryhmien edustajia sekä päättäjiä. Hankkeessa tuotetaan poikkihallinnollisesti eri toimialojen toimenpiteitä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen.
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma 2022 – 2026 (pdf)
Hämeenlinnan pyöräilyn edistämisohjelma 2016-2021
Pyöräilyn edistämisohjelma kokoaa yhteen aiempien vuosien aikana kertyneen kuntalaispalautteen perusteella ilmennyttä tarvetta kehittää kaupungin pyöräilyolosuhteita.
Ohjelma on poikkihallinnollinen, sillä pyöräilyn edistäminen vaatii koko kaupungin yhteistyötä.
- Pyöräilykartta karttapalvelussa.
- Pyöräilyn edistämisohjelma 2016-2021 (pdf)
Tähän mennessä pyöräilyn edistämisohjelma ja hiilineutraalisuusohjelman mukaisia toteutuneita toimia ovat mm.:
- pyöräpysäköintipaikkojen lisääminen ja laadun parantaminen,
- polkupyörän hankintalaina kaupungin työntekijöille,
- kaupungin työntekijöille mahdollisuus lainata sähköpyörä käyttöönsä,
- pyöräilyinfran kehittäminen
- kotihoidon työntekijöiden sähköpyöräkokeilu,
- seudullinen pyöräilyn viitoitussuunnitelma ja opasteiden toteutus,
- pyöräpysäköinnin huomioiminen pysäköintilaitosten suunnittelussa,
- pyörälenkkien järjestäminen,
- erilaisten pyörien kokeilemisen mahdollistaminen kuntalaisille ja
- sähköisen kaupunkipyöräjärjestelmän pilotointi yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.
Erilaisia pyöräteitä
Yleisin väylätyyppi Hämeenlinnassa on yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä.
Pää- ja kokoojakaduilla, joilla on vilkkaampi autoliikenne, jalankulku ja pyöräily ohjataan yleensä erillisille väylille.
Jos pyörätietä ei ole tai kadun reunassa on vain jalkakäytävä, tulee pyöräilijän ajaa ajoradalla. Poikkeuksena alle 12-vuotiaat lapset saavat ajaa jalkakäytävällä.
Kävelykadulla, kuten Reskalla, saa ajaa pyörällä jalankulkijat huomioon ottaen.
Tonttikaduilla, joilla on vain vähän liikennettä, kaikki käyttäjät kulkevat tavallisesti ajoradalla.
Tieliikennelain uudistuksen vaikutukset pyöräilyyn 1.6.2020 alkaen
Pyöräily Hämeenlinnassa uuden lainsäädännön alla 1.6.2020 alkaen –tiedotteesta saat tietoa kuinka tieliikennelain uudistus vaikuttaa pyöräilyyn 1.6.2020 alkaen.
Jalankulun ja pyöräilyn mittauspisteet Turuntiellä, Viipurintiellä ja Aroniitunkujalla
Turuntielle, Viipurintielle ja Aroniitunkujalle on asennettu jalankulun ja pyöräilyn mittauspisteet. Voit seurata kevyen liikenteen määriä reaaliajassa EcoCounter laskureiden verkkosivuilla.
Keskustan alueen pyöräpysäköintipaikat
Runkolukittavia pyörätelineitä on:
- Kauppakeskus Goodmanin ympäristössä Eureninkadun ja Kaivokadun varrella
- Linja-autoasemalla Sibeliuksenkadun puolella ja Palokunnankadun varrella
- Kauppatorin alalaidassa Sibeliuksenkadun varrella (Telineessä ollut pyörähuoltopiste on poistettu käytöstä ilkivallan vuoksi).
- Raatihuoneenkadulla, Keskustalon ja Kaupungintalon välissä sekä
- Uudella Reskalla Kasarmikadun ja Saaristenkadun välissä
Lisäksi Arvi Karistonkadun ja Viipurintien kulmassa, Laivarannanpuistossa on pyöräkatos, jossa on etupyörätuettu pyöräteline.
Myös rautatieasemalla on etupyörätuettuja pyörätelineitä.
Sähköpotkulaudat
Voit vuokrata käyttöösi Hämeenlinnan keskusta-alueella katukuvassa näkyviä sähköpotkulautoja.
Potkulautoja vuokraa Bird ja Tier. Sähköpotkulaudan vuokraaminen edellyttää puhelimeen ladattavaa sovellusta. Sovelluksesta näet myös laudan vuokraushinnat- ja ehdot.
Potkulaudoilla tulee liikkua pyöräteitä pitkin ja sen kanssa kuuluu noudattaa pyöräilijöille suunnattuja liikennesääntöjä. Kypärän käyttö on suositeltavaa.
Videosarja kestävästä työmatkaliikkumisesta
Tieliikennelaki muuttui 1.6.2020 ja myös pyöräilijöille on tulossa lain myötä uusia oikeuksia ja velvollisuuksia. Tutustu alla olevaan videosarjaan kestävästä työmatkaliikkumisesta.
Aiheeseen liittyvät
Kaupunkimaraton vaikuttaa liikennejärjestelyihin 20.7.2024
15.7.2024
Hämeenlinnan Kaupunkimaratonin lähtöalue sijaitsee Soraharjunkadun ja Brahenkadun risteysalueella, ja maalialue sijaitsee Kaurialan kentällä. Juoksureitti kulkee lähdön jälkeen ajoradalla: Soraharjunkatu – Kaurialankatu – Parolantie. Muuten reitti …
Katusaneerausurakka sulkee Louhimokadun
10.7.2024
Katusaneerausurakka sulkee Louhimokadun 10. – 31.7.2024 väliseksi ajaksi. Työn toteuttajana on Hervannan Kaivin Oy, tilaajana Hämeenlinnan kaupunki. Peruskorjattavien katujen vahvistettavat katusuunnitelmat löydät sivulta katusuunnittelu.
Mellakka Festival vaikuttaa liikenteeseen viikolla 29
8.7.2024
Linnanpuistossa 19.-20.7. järjestettävä Mellakka Festival vaikuttaa liikkumiseen Linnanpuistossa ja sen ympäristössä ajalla 15.-22.7.2024. Tapahtuman rakentaminen alkaa tiistaina 16.7., jolloin myös suljetaan Rantareitti välillä Linnan pohjoispääty …
Lammilla tehdään katupuiden hoitoleikkauksia
4.7.2024
Mommilan ja Evontien liikenneviheralueilla kasvavien puiden hoitoleikkaukset on aloitettu viikolla 27. Leikattavia puita on yhteensä noin 150. Hoitoleikkaukset tekee arboristi. Työn aikana puista poistetaan oksat …