Ajatuksia kieliharjoittelusta
Nyt on hyvä hetki ottaa kahvikupillinen käteen. Haluan jakaa tarinani Vanajaveden Opiston alaisesta kieliharjoittelusta Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa. Olin onnekas, että pääsin tähän paikkaan, koska tämä …
Uudelle uralle aikuisena – Jonna Viisaisen tarina
Keväällä 2020 janakkalalainen Jonna Viisainen havaitsi olevansa käännekohdassa. Hänen silloisella työpaikallaan oli tarve irtisanoa tekijöitä, ja Viisainen oli yksi heistä, joiden työsuhde päättyi. ”Asiaa oli …
Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita Ohjaamolta
Ohjaamo on avoin tila kaikille alle 30-vuotiaille nuorille ja heidän läheisilleen tai heidän kanssaan työskenteleville. ”Ohjaamolle voi tulla anonyymisti ja ilman ajanvarausta vaikkapa kahville. Saa …
Kino Wanhakopilla yhteisö on tärkein
”Kannattaa antaa mahdollisuus. Tule hetkeksi katsomaan ja päätä sitten”, vastaavat Hämeen Mokia Ry:n nuorisotyön yksikön Kino Wanhakopin ohjaajat Joonas ja Irina Heinonen nuorelle silloin, jos …
”Duunaamo – Jotain järkevää” tiivistää työpajan periaatteen
Onpa taitavaa työtä, herää ajatus katsellessa valokuvia, joita Duunaamon työpajan nuoret ovat ottaneet. Kuvauskohde eli pajalaisten laskiaisrieha on myös kaikessa hyväntuulisuudessaan mainio. ”Totta kai päätimme …
Opiskelu tarjoaa tarttumispinnan työpaikkaan – Koulutuskuntayhtymä Tavastialla monia mahdollisuuksia
”Nykypäivänä tiedetään, että oppiminen on elinikäistä ja jatkuvaa”, ammattiopisto Tavastian uraohjaajat Annika Kuparinen, Tiia Mäkinen, Minna Tuominen ja Taru Vierimaa vastaavat pohtiessamme sitä, miksi opiskelu …
DuuniTunnelissa uusien ajatusten äärelle
Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilun DuuniTunneli on yli 30-vuotiaiden työnhakijoiden tapahtuma. ”Yhdessä tilaisuudessa voi saada yksilöllisesti tietoa omista työllistymisen mahdollisuuksista, koulutuksista, palveluista ja yrittäjyydestä”, mätsäri ja …
Asiakkaiden kokemukset omavalmentajien yksilöohjaukseen osallistumisesta olivat merkityksellisiä
Sain mahdollisuuden toteuttaa ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöni yhteistyössä Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilussa. Aineistonkeruun toteutin haastatteluiden ja kyselyn avulla. Nyt on juhlan aika, sillä opinnäytetyö on valmis …
Hyvinvoinnin palaset -valmennus oli minulle ihan parasta!
Tämä palaute tulee suoraan asiakkaan kynästä. Hänen palveluntuottajanaan toimi Fysio ilonan Outi Kainunkangas (ratkaisukeskeinen terapeutti & Työnohjaaja, Fysioterapeutti YAMK). Ilman työttömyyttä en olisi lähtenyt etsimään …
Huoltaja – kannusta aikuistuvaa lastasi itsenäiseen asiointiin
Työllisyyden kuntakokeilun alle 30-vuotiaita asiakkaita palvellaan Ohjaamo Stagella, Turuntie nelosessa. Ohjaamo on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu paikka, jossa saa maksutonta apua ja tukea opiskelusta ja …