Päiväretki Lammille
Lammi on monelle tuttu nimi Evon retkeilyalueen myötä, mutta vireästä pellava- ja sahtipitäjästä löytyy paljon muutakin nähtävää.
Ensimmäinen maininta pitäjästä historiallisissa asiakirjoissa on vuodelta 1374, mutta alueelta löydetyt muinaisjäännökset osoittavat, että Lammi on ollut asutettu jo kivikaudella.
Saapuminen
Lammi sijaitsee 12-tien varrella, 85 kilometriä Tampereelta ja 40 km Lahdesta. Helsingistä Lammille ajaa reilussa tunnissa ja Hämeenlinnan keskustasta matkaa kertyy 30 kilometriä. Evon retkeilyalue sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta.
Lammille pääset bussilla Hämeenlinnasta (n. 35 min.), Tampereelta (1 h) ja Lahdesta (1 h). Paikallisliikenteen aikataulut löydät Hämeenlinnan reittioppaasta, reittiliikenteen aikataulut Matkahuollon sivuilta.
Pellavamarkkinat
Lammi on ollut tunnettu pellavapitäjä uuden ajan alusta saakka ja 1700-luvulla pellava oli Hämeen tärkein vientituote. Nykyisin viikkoa ennen juhannusta pidettävät Pellavamarkkinat ovat täynnä ohjelmaa laidasta laitaan ja keräävät Lammin kirkonkylälle jopa yli kymmenentuhatta vierasta. Tapahtuma juontaa juurensa jo 1860-luvulle, jolloin Lammin kirkonkylän markkinoille kerääntyi väkeä jopa enemmän kuin Hämeenlinnan markkinoille.
Luontoelämyksiä Lammin Evolla
Evon retkeilyalue on oiva kohde sekä päiväretkeä että pidempää vaellusta suunnittelevalle! Evon retkeilyalueelta löytyy reittivaihtoehtoja kaiken tasoisille patikoijille – eripituisia, pienten järvien ja lampien reunustamia luontopolkuja sekä yhteensä noin 70 km merkittyjä Ilvesreittejä. Alueella on myös runsaasti eritasoista kämppämajoitusta, laavuja, nuotiopaikkoja sekä asuntovaunupaikkoja yöpymisiä ja taukoja varten. Alueen mainiot kalavedet sopivat sekä aloittelijoille että konkareille.
Retkeilijöitä palvelee Niemisjärvellä Pikku-Apajan matkaparkki ja kioski vuokraus- ja majoituspalveluineen sekä tapahtumineen.
Tutustu Digitrail -sovelluksen retkeilyreitteihin Evolla
Porkkalan kartano on ainutlaatuinen puutarhakohde
Porkkalan kartanon puutarhassa aika pysähtyy ja huumaavasta ruusutarhasta aukeaa portti toiseen maailmaan. Päärakennusta ympäröi liki neljän hehtaarin englantilaistyylinen kartanopuisto sekä puistometsä, joka jokaisen kotipuutarhurin ja kukkien ystävän on koettava edes kerran elämässään. Kartanon kruunuina seisovat yli 90-vuotiaat jättiagaavet, jotka vuonna 2015 saivat historiallisen puutarhan tunnuskasvin arvon. Aikaa kannattaa varata myös Kartanon Puutarhamyymälän valtavien valikoimien ihasteluun.
Porkkalan kartanossa järjestetään kesäisin opastettuja esittelykierroksia sekä teemapäiviä, jolloin vierailijoita palvelee myös pieni kahvila.
Aitoa hämäläistä makua – Lammin Sahti
Pellavan lisäksi Lammi on kuuluisa sahdistaan ja sahdintekoperinteet elävät pitäjässä edelleen vahvana. Suomen vanhin pienpanimo, Lammin Lieson kylässä sijaitseva Lammin Sahti on palkittu sekä kotimaassa Suomen parhaasta oluesta (2018) että kansainvälisesti. Lammin Sahtia pääset maistelemaan Kauppakeskus Tuulosen maistatuspisteessä.
Tutustu pellava- ja sahtiperinteeseen Lammin kirkonkylässä vuonna 1888 rakennetussa tiilimakasiinissa sijaitsevassa kotiseutumuseossa, joka on erikoistunut pellava- ja sahtiperinteen esittelyyn.
Kotiseutumuseossa murhavaunuja ja historiaa
Sisällissodan aika jätti lähtemättömät jälkensä monille Kanta-Hämeen alueille – myös Lammille. Yksi tunnetuimmista tapahtumista lienee ”Mommilan kahakka”, jossa mesenaatti ja Suomen rikkain mies Alfred Kordelin menetti henkensä venäläisten sotilaiden ja Lahden suojeluskunnan välisessä yhteenotossa. Alfred Kordelinin ajokalukokoelma ”murhavaunuineen” on nähtävissä Lammin kotiseutumuseossa.
Sadan vuoden aikaisista tapahtumista muistuttavat lukuisat muistomerkit Tuuloksen, Hauhon ja Lammin alueella. Tutustu tarinoihin muistomerkkien taustalla Kapinakierroksella.
Keskiaikainen harmaakivikirkko
Keskellä Lammin kirkonkylää, valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä ihastuttaa keskiaikainen harmaakivikirkko, jonka arvioidaan valmistuneen 1510-luvulla.
Jäisitkö yöksi Lammille?
Lammin alueen vuokramökit ja muut majoitusvaihtoehdot löydät Majoitu-osiosta.
Evon retkeilyalueella on runsaasti sekä vapaassa käytössä olevia laavuja että vuokrattavia laavuja ja mökkejä.
Lisää vinkkejä mielenkiintoisista käyntikohteista löydät Luontouttaja Jaana Santasen kirjoittamasta blogista 50 syytä piipahtaa pitäjiin – maaseudun helmet: Lammi