Puistot ja metsät
Hämeenlinnan vehreät ja monipuoliset puistot tarjoavat asukkaille ja vierailijoille runsaat ulkoilu- ja virkistäytymismahdollisuudet. Hämeenlinna tunnetaan jo historiastaan ’Puistojen kaupunkina’.
Vanajaveden vesistön rantapuistot ja keskustan historialliset puistot ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Keskustasta alkaen noin kuuden kilometrin kävelyllä upean rantareitin varrelta tavoitat monia esi- ja kulttuurihistoriallisia, maisemallisia sekä monimuotoisia luontoarvoja sisältäviä puistoja.
Ihanat puistot ihan lähellä
Linnanpuistossa kohtaavat mennyt aika ja nykyisyys ja Linnanniemi on lomapäivän viettoon todellinen runsaudensarvi. 1800-luvun alkupuolella perustettu Kaupunginpuisto eli ’Parkki’ on puolestaan Suomen vanhimpia kaupunkilaisia varten perustettuja maisemapuistoja Helsingin ulkopuolella.
Keskustan historiallisia puistoja ovat myös Sibeliuksenpuisto, jonka soivat penkit ihastuttavat, Laivarannanpuisto, Ystävyydenpuisto suihkulähteineen ja upeine kukkaistutuksineen sekä viimeisimpänä vuonna 2015 peruskorjattu Itsenäisyydenpuisto.
Tori- ja kirkkopuisto vehreyttää ydinkeskustaa ja vuonna 2018 torille rakennettu leikkipaikka on kovassa käytössä. Valtatie 3:a reunustaa viehättävä Pikkutorin aukio perennapuistoineen sekä tunnelmallinen Vanhan hautausmaan puisto.
Puukujanteet ja vanhat katu- ja puistopuut ovat Hämeenlinnalle tunnusomaisia. Vehreät liikenneviheralueet suojaavat pölyltä ja melulta sekä ovat maisemallisesti miellyttäviä. Runsaat koristekasvi-istutukset, kuten amppelit ja kesäkukka-astiat, ilostuttavat kesäisin.
Kansallinen kaupunkipuisto
Pitkän puistohistoriansa ansiosta ei olekaan sattumaa, että Suomen ensimmäinen ja maailman toinen kansallinen kaupunkipuisto on perustettu Hämeenlinnaan vuonna 2001. Kansallisen kaupunkipuiston alue on laajuudeltaan noin 740 hehtaaria ja se yhdistää keskustan puistot aina satumaisen Aulangon virkistys- ja luonnonsuojelualueisiin, joista uusin on vuonna 2018 perustettu Sibeliuksen metsä.
Monipuolisuutta ja pieniä puistokenttiä
Kaupunginosien puistoissa on leikkipaikkoja ja pienkenttiä, ulkoilu-, vesistö- ja ratsastusreittejä sekä talvisin latuja. Myös osaa pienkentistä jäädytetään talvella. Teemallisia toimintapuistoja ovat esimerkiksi Kaurialan Liikennepuisto sekä lasten skuuttaukseen sopiva Sairion puisto. Uusin keskustan puistokokonaisuus on rakentumassa Hämeensaaren rantaan.
Uimahallin takana on yksi hienoimmista hiekkarannoista beachvolley- ja kesällä 2019 rakennettavine turnauskelpoisine katukoriskenttineen. Ulkoilualueiden helmi on tietenkin Ahveniston Olympiapuisto, missä Ahvenistonjärven lisäksi voit uida maauimalassa, sekä harrastaa lenkkeilyn ohella vaikka puissa kiipeilyä. Laajempia virkistys- ja retkeilyalueita on myös muissa kylissä sekä Lammin Evolla.
Lähiretkiopas
Lähiretkioppaasta löydät vinkkejä lasten kanssa liikkumiseen ja retkeilyyn Hämeenlinnan luontokohteissa.
Kestävää kehittämistä
Kaikkia viheralueiksi kaavoitettuja alueita ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa puistomaisesti. Olemassa olevat metsät hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan asutuksen lähimetsinä ja luonnontilaisina alueina. Rakentamiskohteet ja investoinnit päätetään kaupunkirakenteen vuosittaisen taloussuunnittelun yhteydessä.
Rakentamisessa ja hoidossa sovitetaan yhteen Viheralueohjelma 2015:ssa kaupunkilaisten kanssa yhdessä määritetyt periaatteet viheralueiden ja luonnonvarojen ekologisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja kulttuurinäkökohdat huomioivasta kestävästä kehittämisestä, taloudellisten resurssien sallimissa puitteissa.
Kaupungin metsät
Kaupunki omistaa noin 5 900 ha metsää, josta noin 1 500 ha sijaitsee muissa kunnissa. Pinta-ala vaihtelee, koska uusia alueita ostetaan ja osia aikaisemmista kaavoitetaan rakennusmaaksi.
Metsäluonnon hoito
Asemakaavoitettujen alueiden metsänhoidossa korostuvat ulkoilu- ja virkistyskäyttö sekä metsien maisemalliset arvot. Hämeenlinnassa pääsee suoraan keskustasta monille lenkkipoluille metsän siimekseen tai vaikkapa marjastamaan ja sienestämään.
Aiheeseen liittyvät
Hämeenlinnan kaupungin viheralueilla siirrytään RAMS- kunnossapitoluokitukseen
23.4.2025
Hämeenlinnan kaupungin viheralueiden kunnossapidossa siirrytään vuoden 2025 keväällä ABC -hoitoluokituksesta uuteen RAMS-viheralueiden kunnossapitoluokitukseen. Muutos koskee Hämeenlinnan kantakaupunkia sekä Renkoa ja Iittalaa. Lammi- Hauho-Tuulos alueilla RAMS- …
Tutustu Hämeenlinnan puistoihin opastetuilla puistokierroksilla
22.4.2025
Neljän puistokierroksen sarja alkaa Flooran päivänä 13.5., jolloin kohteena on satumainen Aulanko. Aulangon puistoalueiden tarina alkaa 1800 luvun lopulta, kun eversti Hugo Standertskjöld rakennutti omistamansa …
Hattelmalassa kaadetaan huonokuntoisia puita
26.3.2025
Hattelmalassa, Rauninmaalla kaadetaan puistokäytävän varrelta huonokuntoisia puita. Puut kaadetaan 27. – 31.3., jonka jälkeen rungot ja risut kuljetetaan alueelta. Osa puiden kannoista jätetään ja osa …
Lintujen pesintää häiritsevä toiminta tulee ajoittaa lintujen pesimäajan ulkopuolelle
19.3.2025
Lintujen pesänrakennuspuuhat alkavat jo aikaisin keväällä. Etelä-Suomessa lintujen pesimäaika ajoittuu pääosin huhti–heinäkuulle (1.4.-31.7). Rauhoitettujen lintujen häiritseminen on kiellettyä ympäri vuoden, mutta myös rauhoittamattomien lintujen häiritseminen …