Perustaminen
Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto on vuoden 2000 alusta voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain määrittelemän konseptin ensimmäinen sovellus Suomessa. Perustamisen valmistelu aloitettiin kaupungin toimesta jo vuonna 1997, yhtäaikaisesti rakennuslakitoimikunnan valmistelussa olevan maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen kanssa.
Perustamispäätös sopii hyvin Hämeenlinnan tavoitteisiin kehittää aluettaan historiaansa arvostavana ja viihtyisänä kaupunkina, jossa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Puisto jäsentää kaupunkirakennetta, turvaa arvokkaiden ympäristöjen säilymistä ja korostaa Hämeenlinnan roolia hyvänä asumiskaupunkina sekä matkailukohteena.
Valmisteluun kuului yhteydenpitoa alueen maanomistajiin ja kaupunkilaisiin. Julkisia tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia järjestettiin useita ja asiaa esiteltiin laajasti seutukunnan sanomalehtien lisäksi ammattilehdissä, muissa tiedotusvälineissä ja seminaareissa.
Kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa periaatetasolla 1999 ja toukokuussa 2000 valtuusto hyväksyi lopullisen ympäristöministeriölle lähetetyn esityksen. Puisto perustettiin kaupungin hakemuksesta ympäristöministeriön päätöksellä 10.01.2001.
Merkittävä puistohistoria Suomen ensimmäisen kansallisen kaupunkipuiston perusta
Varhaisimmat varsinaiset puistot perustettiin Hämeenlinnaan 1800-luvun alkupuolella, mutta eräänlainen puistosuunnitelma linnan ja kaupungin välille sisältyi jo linnoitustoimen päällikkö Axel von Arbinin asemakaavaan vuodelta 1777.
Kuvernööri ja maaherra Otto Rehbinderin viitoittama tie on ollut esimerkkinä aina 1840-luvulta lähtien, jolloin pittoreski puisto Kaupunginpuisto, eli ”Ihana Parkki”, rakennettiin kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden maisemapuistoksi.
Se luo yhtymäkohdan myös vastarannalla sijaitsevalle Aulangon alueelle, joka tunnetaan eversti Hugo Stadertskjöldin 1880-1910 rakennuttamasta romanttisesta puistokokonaisuudesta. Aulangon hotelli on aikansa funktionalistisen arkkitehtuurin merkkirakennuksia.
Maiseman historia
Hämeenlinnan edellytykset kansallisen kaupunkipuiston perustamiselle olivat hyvät, sillä puisto on osa valtakunnallisesti arvokasta Vanajavedenlaakson kansallismaisemaa sekä Vanajaveden laakson ja Aulangon valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.
Vanajavedenlaakson maisema on maamme luonnon monimuotoisuuden helmiä. Siinä näkyvät selkeästi paitsi pitkän geologisen ja ekologisen kehityksen tulokset myös ihmisen vaikutukset. Harjuselänteet ja laajat viljavat rantasavikot luovat jylhät puitteet kaukomaisemalle.
Kulttuurimaiseman vanhimmat kerrostumat ovat rautakauden alusta. Esihistorian ajasta kertovat useat kiinteät muinaisjäännökset.
Monipuolisen luonnon ja kulttuurin yhdistelmä
Etelä-Hämeen lehtokeskuksessa sijaitseva alue on luonnonoloiltaan hyvin monipuolinen ja lajistoltaan rikas. Hämeenlinnan seudulla on yhteensä seitsemän Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa kohdetta, joista kaksi Aulangolla sijaitsevaa aluetta sisältyvät lähes kokonaisuudessaan kansalliseen kaupunkipuistoon.
Puiston alueella sijaitsee myös metsälain ja luonnonsuojelulain perusteella suojeltuja yksittäisiä arvokkaita elinympäristöjä.
Pitkästä kulttuurivaikutuksesta kertovat useat valtakunnallisesti merkittävät rakennetut ympäristöt. Kaupungilla on ollut tärkeä asema pitkäaikaisena hallinnollisena keskuksena, läänin pääkaupunkina sekä varuskunta- ja varikkokeskuksena. Keskiaikainen linna ympäristöineen historiallisen vesireitin maisemassa on Suomessa ainutlaatuinen kokonaisuus.
Puiston alueella on aistittavissa asutushistoriallinen jatkumo esihistoriallisen ajan kiinteistä muinaisjäännöksistä Ruotsin ja Venäjän vallan aikaisten monumenttien kautta aina nykyarkkitehtuuriin. Myös Suomen teollistumisen kehityskaari esiintyy pienoiskoossa puiston alueella ja sen tuntumassa. Molemmin puolin Vanajavettä eri vaiheissa rakennetut tiilipintaiset tai rapatut laitos-, teollisuus- ja makasiinirakennukset kertovat paitsi kansallisesta historiasta myös kaupungin omista kehitysvaiheista.
Maankäyttö- ja rakennuslaki
Kansallisten kaupunkipuistojen perustaminen tuli mahdolliseksi vuoden 2000 alusta voimaan tulleen uudistetun maankäyttö- ja rakennuslain myötä. Lakimääritelmän mukaan kansalliseen kaupunkipuistoon voidaan osoittaa alueita, jotka
maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavassa on osoitettu puistoksi, virkistys- tai suojelualueeksi, arvokkaaksi maisema-alueeksi tai muuhun kansallisen kaupunkipuiston tarkoituksen kannalta sopivaan käyttöön. (MRL 132/1999 9.luku 68-71 §)
Ympäristöministeriö on laatinut neljä arviointikriteeriä, joiden tulee täyttyä kansallista kaupunkipuistoa perustettaessa. Kriteerien avulla tarkastellaan hakemuksen kohteena olevan alueen
- sisältöä
- laajuutta ja eheyttä
- ekologisuutta ja
- jatkuvuutta sekä kaupunkikeskeisyyttä.
Kriteerien tarkoituksena on auttaa alueen arvojen tunnistamisessa sekä taata kaupungeille tasapuolinen ja vertailukelpoinen arviointi. Yhtenäiset arviointikriteerit takaavat myös kansallisten kaupunkipuistojen valtakunnallisen tason säilymisen.
Sitoudutaan säilyttämään ja hoitamaan
Puiston perustamista hakiessaan kaupunki tai kunta samalla sitoutuu näiden arvojen säilyttämiseen ja hoitamiseen. Puistoon liitetään ensisijassa valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön omistuksessa olevia alueita. Puiston perustamispäätöksen kaupungin tai kunnan hakemuksesta tekee ympäristöministeriö. Nykylain mukaan maanomistajalta ei enää tarvita suostumusta alueen liittämisestä kansalliseen kaupunkipuistoon.
Perustamisen jälkeen puistolle laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka vahvistaa ympäristöministeriö. Siinä annetaan hoidon ja käytön kannalta tarpeellisia määräyksiä alueen olennaisten arvojen säilyttämiseksi. Jatkossa kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvan alueen kaavoituksessa tai muussa alueeseen vaikuttavassa suunnittelussa sekä päätöksenteossa on otettava huomioon puistoa koskevat määräykset.
Laajentaminen
Kansallisen kaupunkipuiston aluetta on mahdollista laajentaa uudella ympäristöministeriön päätöksellä. Samoin jokin osa voidaan pudottaa puistorajauksesta pois, jos sen arvoja on oleellisesti heikennetty perustamispäätöksen jälkeen.