Hämeenlinnan pääkirjaston peruskorjaus
Lukiokatu 2, 13100 Hämeenlinna
Kilpailutus | Rakentaminen | Käytön aloitus |
4 – 6 / 2018 | 7 / 2018 – 4 / 2020 | 9 / 2020 |
Kuvaus hankkeesta
Pääkirjasto on osa Hämeenlinnan keskustan julkisten palveluiden verkostoa ja merkittävä kaupunkikuvallinen ja maisemallinen rakennus. Arkkitehtuuri on kestänyt hyvin aikaa ja rakennus on edelleen yksi Suomen edustavimmista kirjastorakennuksista.
Hankkeen tavoitteena on tarjota kaupunkilaisille uudistuneet ja modernit kirjastopalvelut. Peruskorjauksessa uusitaan kokonaisuudessaan mm. talotekniikka, sisäpinnat, julkisivuikkunat ja vesikatot. Myös uusiutuva kirjastotoiminta edellyttää tilajärjestelyjä.
Rakennuksen ulkoasu ja yleisilme säilyvät ennallaan. Tiloissa tehdään toiminnallisia muutoksia, jotka sopeutetaan rakennuksen arkkitehtuuriin.
Rakennukseen tulee sijoittumaan perinteisen kirjastotoiminnan lisäksi mm. oleskelu- ja näyttelytilaa, esiintymisalueita, mediatiloja pianonsoitolle, editoinnille ja bänditoiminnalle sekä ns. urban office –tiloja itsenäiselle työskentelylle.
Tunnusluvut
Hankkeen laajuus n. 6190 brm2
Tavoitebudjetti 9 000 000 € alv. 0 %
Hankkeen suunnitelmat
Rakennuttaja
Hämeenlinnan Kaupunki
Tilapalvelut / Talonrakennuttaminen
KVR-urakoitsija
Skanska Talonrakennus Oy
Aiheeseen liittyvät
Verkatehtaan opistotalon peruskorjaus alkaa lokakuussa
4.10.2024
Opistotalon peruskorjaus- ja muutostyöurakka toteutetaan kokonaisurakkana, jonka pääurakoitsija valitaan lokakuun alussa. Työt Verkatehtaan alueella alkavat 18.10.2024 ja urakan arvioitu valmistuminen on joulukuussa 2025. Hankkeen rakennuttajana …
Solvikin uudelle päiväkodille valittiin rakentaja
2.10.2024
Solvikin uuden päiväkodin hankesuunnittelu päästiin aloittamaan heti tontin kaavamuutoksen tultua lainvoimaiseksi. Hankkeen urakointi kilpailutettiin kesällä 2024 ja pääurakoitsijaksi valittiin kilpailullisen neuvottelumenettelyn kautta Matek Modules Oy. …
Lammin koulukeskuksen rakentamistyöt alkoivat kesällä
26.9.2024
Lammilla on alkanut tulevan koulukeskuksen uudisrakennustyöt. Kevään aikana hankkeen suunnitteluvaihe saatiin päätökseen ja kesän aikana tontilla tehtiin purkutöitä ja rakennettiin väistötiloja. Uudisrakennus valmistuu suunnitelmien mukaan …