Palkittu! Fiksua työtä 2024: Pitäjän yhteisöllistä toimintaa: Lammin joulupolku
Lammin uudella torilla järjestettiin paikallisten yritysten ja yhdistysten toimesta Joulunavaus 25.11. Kirjasto ideoi ja järjesti tapahtumaan lapsiperheille ja muille joulumielisille Joulupolun Lammin torin läheisyydessä sijaitsevassa Isolukkarinpuistossa. On tärkeää, että lapset saavat kokea elämyksiä maksutta ja lähellä kotia. Saimme tapahtumaan mukaan Hämeenlinnan seudun 4H:n ja Lammin seurakunnan varhaiskasvatuksen, sekä reippaita tonttuja Hakkalan koulusta.
Ihmiset löysivät Joulupolun kiitettävän hyvin, kävijöitä polulla oli 175. Polulla sai mm. osallistua kuvasuunnistukseen, ottaa jouluisia selfieitä, pyörittää onnenpyörää, auttaa Joulupukkia levinneiden pakettien kanssa ja jättää joulutoiveen. Myös puiston viereisen palvelutalon asukkaita kävi ikkunan äärellä valoja ja tonttuja ihailemassa.
Joulutoiveista kokosimme jouluisen sydämen Lammin kirjaston ikkunaan (kuvassa). Monessa toiveessa toivottiin rauhaa. Toivotaan, että Joulupolku tulee perinteeksi Lammin pitäjän mukaviin tapahtumiin.
Kehittäjät
Päivi Ruuskanen, kirjastonhoitaja
Merja Munukka, kouluohjaaja
Enna Paitsola-Nordlund, kirjastovirkailija
Marita Rekola, kirjastovirkailija
Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.