Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2023: Tanssivälitunnit yhteisöllisyyden ja liikkumisen edistäjinä yhtenäiskoulussa

Mistä idea sai alkunsa?

Aloitin laaja-alaisena erityisopettajana Nummen yhtenäiskoulussa syksyllä 2022. Olen toiselta koulutukseltani tanssinopettaja ja tehnyt sitä työtä 25 vuotta Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaitolukiossa.

Toiminnallisuutta ja hyvinvointia edistävässä työryhmässämme aloimme syksyllä pohtimaan sitä, miten voisimme vahvistaa yhteisöllisyyttä, ala- ja yläluokkien yhteenkuuluvuutta ja yhteistä toimintakulttuuria. Tässä vaiheessa aloin työstää jo orastanutta ideaani tanssivälitunneista ja tanssivälituntiohjaajien kouluttamisesta.

Tanssivälituntien idea ja toteutus

Tanssivälituntien tarkoituksena on tarjota toiminnallisia, liikuttavia, virkistäviä ja rentouttavia tanssivälitunteja alakoululaisille. Tanssivälituntien toteutustapa tukee oppilaiden osallisuutta ja tuo yhteen eri luokka-asteiden oppilaita luontevaan yhdessäoloon.

Tanssivälitunti koostuu kolmesta osasta: lämmittely, tanssin opettelu ja tanssiminen sekä loppurentoutus, jäähdyttely tai venyttely. Tunnin sisältönä on erilaisia tyylejä ja ideoita oppilaiden kiinnostuksen mukaan. Tähän mennessä on suunniteltu tuokiota mm. eri tanssityylien teemaan, Euroviisujen teemaan sekä improvisaatio- ja leikkiteemoihin. Tärkeimpänä tavoitteena tuokioissa on nauttia yhdessäolosta ja tanssin ilosta.

Tanssivälitunnin ensimmäinen osa on lämmittely, joka on helppo ja mukaansatempaava, niin että jokainen pystyy osallistumaan siihen. Tuokion toinen osa voi sisältää vähän haastavampia tanssikuvioita, mutta se voi perustua myös vaikka tanssi-improvisaatioon. Kolmannen osan tarkoituksena on rauhoittua, jäähdytellä ja päättää tuokio.

Tanssivälituntien ohjaajien koulutus

Koulutin vapaaehtoisia yläkoulun oppilaita ohjaamaan tanssivälitunteja alakoulun oppilaille. Suunnittelin kolmen-neljän kerran koulutuskokonaisuuden. Kokonaisuus sisälsi tanssillista harjoittelua, tanssivälitunnin idean opettamista, esimerkkituokioita ja ohjaustaitojen harjoittelua. Laadin myös kirjallisen materiaalin, joka toimii ohjaamisen ja suunnittelun tukena.

Syysloman jälkeen käynnistyi ensimmäinen ohjaajakoulutus. Mukaan lähti aluksi neljä kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilasta. Tanssivälitunnit päästiin aloittamaan joulukuussa. Ne toteutuvat kerran viikossa perjantain pitkällä välitunnilla. Vuoroviikoin on 3-4 -luokkalaisten vuoro ja vuoroviikoin 5.-6. -luokkalaisten vuoro.

Tanssivälkkäriohjaajat ohjaavat tuokioita vuorotellen, niin että vastuu tuokion ohjaamisesta on 2-3 ohjaajalla kerrallaan. Mukana on kuitenkin yleensä myös muitakin ohjaajia, jotka auttavat järjestelyissä ja mahdollisten välineiden kuljettamisessa. Lisäksi he tanssivat tuokioissa myös mukana ja huolehtivat siitä, että kaikki pääsevät mukaan, eikä kukaan jää yksin.

Tanssivälitunneilla runsaasti osallistujia

Tanssivälitunnit ovat suosittuja, niihin on osallistunut viikoittain yli 50 lasta. Osallistuvat lapset ovat toivoneet, että tanssivälitunteja olisi useammin. Ohjaajat ovat myös pyytäneet osallistujilta palautetta tunneistaan. Lisäksi minä olen antanut palautetta ohjaajille ohjatuista tuokioista. Kevätlukukaudella koulutettiin vielä neljä ohjaajaa lisää. Tuolloin ohjaajiksi hakeutui myös kuudesluokkalaisia.

Tanssivälituntien jatkuvuus

Tarkoitus on kouluttaa ainakin joka syksy, mahdollisesti myös keväällä, uusia tanssivälkkäriohjaajia. Uskon, että tällä hetkellä tanssivälitunneille osallistuvista löytyy tulevaisuudessa uusia tanssivälkkäriohjaajia. Ohjaavan opettajan panosta tarvitaan kouluttamisessa, suunnittelun tukena sekä tanssivälituntien toteuttamisessa valvojana ja taustatukena.

Kehittäjä

Marjo Puro, laaja-alainen erityisopettaja

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.