Sinäkin rakennat Houkuttelevaa Hämeenlinnaa

Kun työporukalle kävi kutsu lähteä iltapäiväksi Hämeenlinnan Verkatehtaalla sijaitsevaan OMATA Luovaan tilaan, ja pukeutua vaatteeseen, joka saa likaantua, tuumin tovin mitähän meille mahtaa olla tarjolla. Näin tapahtui viime viikolla, kun kaupungin strategia ja tietojohtamisen tiimimme siirtyi tietokoneidemme ääreltä yhteen, puki villasukat ja sukelsi suunnittelemaan Houkuttelevaa Hämeenlinnaa. 

”Puhelimet pois ja koneet kiinni”, huutelee strategiajohtaja Markku Rimpelä. Vielä jokunen kurkistaa luuriaan, sujauttaa villasukkia jalkaan ja asettuu värikkäille sohville ja kirjaville nojatuoleille istumaan. Taideterapeutti Rina Dhakal pyytää meitä kertomaan keitä olemme, mitä teemme työksemme ja millaiset ovat tunnelmat työpajaa aloittaessa. Meitä on ict-suunnittelijoita, viestintäammattilaisia, johtajia, tilastotaitajia, kehittäjiä, monen alan osaajia. Useampi mainitsee olevansa nyt hieman mukavuusalueensa ulkopuolella, kun ei tiedä mitä tuleman pitää, ja tilakin on toisenlainen kuin totutut konttoritilat kaupungintalossa. 

Rina pyytää meitä sulkemaan silmämme ja musiikin siivittämänä aloitamme piirtää tyhjälle paperille silmät kiinni viivaa, joka saa kiertää ja kaartaa oman mielen mukaan. Omasta piirroksestani tulee erikoinen syherö, vähän kuin verkkosivusto kaikkine ulottuvuuksineen. Alkurentoutuksen jälkeen siirrymme pienryhmiin pohtimaan miten omassa työssämme autamme Hämeenlinnaa olemaan tunnettu, kestävä, kasvava ja menestyvä. Nämä ovat ne kärjet, jotka kaupunginvaltuusto on linjannut Houkutteleva Hämeenlinna 2025 –strategiassa. 

Mukava puheensorina käynnistyy, kun pienryhmissä pohdimme miten voimme kukin töissämme tehdä Hämeenlinnaa houkuttelevaksi kaupungiksi elää, asua, yrittää ja vierailla. Mikä saisi ihmiset käymään täällä, mikä heitä houkuttaisi muuttamaan ja miten kaupunki ottaa vierailijat ja uudet asukkaat vastaan riippumatta siitä mistä päin maailmaa heidän polkunsa tänne johtaa?  

Kirjoitamme ajatuksiamme yhteisiin ympyröihin, pohdimme sanoja ja niistä syntyviä tekoja, pureksimme tavoitteina ja tuumimme tulevaisuutta. Välillä Rina huhuilee hörppimään kahvia ja teetä, ja matka seuraavan ympyrän äärelle jatkuu. 

Tilassa on lupa myös asettua aloilleen, huokaista hetki riippukeinussa tai tuumia tovi itsekseen sohvan nurkkaan kääriytyneenä. Aika ja ajatukset virtaavat. 

Kun neljä strategian tähtäintä on pureksittu, on aika tarttua siveltimiin ja liituihin, ja piirtää tie Houkuttelevaan Hämeenlinnaan. ”Ei tarvitse miettiä osaako piirtää, tartu kynään tai siveltimeen, anna ajatuksen lentää ja katso mitä kynästä tulee”, rohkaisee Rina. 

Hetken hämmennyksen jälkeen liki seitsemän metriä tyhjää paperia alkaa täyttyä. Syntyy metsää, taloja, konttaavia lapsia, kaavoja, tehtaita, teitä, mastoja ja kaapeleita. Kas, tuolla joku vanhempi ihminen kävelee, liekö matkalla kauppaan tai kahvilaan, ja hei, tuolla näkyy tänne muualta muuttaneen painava matkalaukku – minnehän hän on asettumassa Hämeenlinnassamme? Kaukana alkuhämärissä, paperin alkuääreen on taiteiltu jyhkeä linna, josta kaupunkimme aina tunnetaan. Keskellä paperia virtaa oranssina viestinnän vuo vieden yhteistä visiota ja viestiä kohti tulevaisuutta.

Puolisen tuntia vierähtää ja paperimme on täyttynyt tulevaisuuden toiveista, tavoitteista, elämän moniulotteisesta kirjosta, lukuisista unelmista – Houkuttelevasta Hämeenlinnasta. Olemme irronneet hetkeksi konttoreista ja toistuvista Teams-palavereista, ja toisenlainen luovuus on löytynyt meistä jokaisesta. Iloisen puheensorinan ja naurun hyrskeen keskellä harva enää muistaa aluksi olleensa epämukavuusalueella, kun kynä kuljettaa ajatuksia kuvin paperille. 

Päivän päätteeksi kävelen kotiin ja mietin missä olin ja mitä meille tapahtui: miten ihmeessä strategia alkoi elää, tuli todeksi ja omaksi, ja missään vaiheessa sen pohdinta ei ollut puuduttavaa? Mieleeni palautui vanha tarina, jonka mukaan turisti pysähtyi kivenhakkaajien luo ja kysyi heiltä, mitä he tekivät. Ensimmäinen vastasi: ”Etkö näe, että hakkaan kiviä. Saan muutaman kolikon tunnissa.” Toinen totesi: ”Hakkaan kiviä aamusta iltaan, se on ammattini.” Kolmas sanoi ylpeänä: ”Minä rakennan katedraalia.”

Tänään tuntui, kuin olisin ollut mukana rakentamassa katedraalia. 

Menossa mukana

Kaisa Paavilainen
verkkotoimittaja
Hämeenlinnan kaupunki