Tarinoita lapsiystävällisestä kaupungista: Mitä mä teen ilmaston puolesta?

Media on täynnä eri näkemyksiä siitä, mitä kaikkien pitäis tehdä ilmaston puolesta. Samalla media on myös täynnä uhkaavia kuvia siitä, millainen meidän tulevaisuus voi olla tai todennäköisesti tulee olemaan: metsät tulee palamaan poroksi, jäätiköt sulaa hukuttaen tuhannet saaret, ilmastopakolaiset vyöryää pohjoiseen, missä resurssit ei voi riittää kattamaan kaikkia asukkaita ja lopulta kaikki vaan tuhoutuu. En varmasti oo ainoa, joka ahdistuu näistä tulevaisuuden näkymistä. Niistä tulee helposti tosi toivoton olo ja sellainen, että vaikka mitä mä tekisin, se ei tuu riittämään. Luin joskus Li Anderssonin haastattelua, missä se totes, että isoin feministiteko, minkä voit tehdä, on olla polttamatta itseään loppuun. Musta tää pätee tosi hyvin myös ilmastotekoihin. Ei missään oo mitään järkeä, jos me ahdistutaan ilmastoteoista niin paljon, että lamaannutaan ja ei pystytä tekemään mitään.

Kaikki aina sanoo, että pienet teot on tärkeitä, enkä mä aina uskonut sitä. Ajattelin, että ”go big or go home”. Jos kerran aiotaan pelastaa tää maapallo, meiän kaikkien pitää tulla vegaaneiks, omavaraisiks ja tietysti olla tuottamatta yhtään jätettä. Se ei kuitenkaan ole realistista. Jos me halutaan pelastaa tää maapallo ja auttaa meidän jälkipolvia selviytymään ja taata niille parhaat mahdolliset eväät elämään, tulee jokaisen tehdä vaan jotain. Oikeasti pienet teot kertaantuu ja niistä tulee isoja tekoja. Pienet teot voi myös innoittaa meitä tekemään suurempia tekoja. Mun arjen pieniä ekotekoja on esimerkiksi se, että ostan kirppareilta vaatteita ja käytän kestopusseja, kun ostan irtohedelmiä. Ne ei ehkä vaikuta kovin maailmaa mullistavilta jutuilta, mutta kun alkaa ajatella, miten paljon vaikkapa vettä ja muita resursseja säästää, kun ostaa yhdenkin vaatteen käytettynä, huomaa, ettei tää oo ihan turhaa.

Mua huolestuttaa se, että mediassa isoista ekoteoista puhuttaessa erehdytään käyttämään niistä sanaa pienet arjen ympäristöteot. Monissa listauksissa toistuu esimerkiksi autoilun vähentäminen ja lihansyönnin lopettaminen, mitkä on ainakin mun mielestä tosi isoja ja elämää muuttavia tekoja. Se nostaa kynnyksen ilmastotekoihin kovin korkealle. Pienten ekotekojen pitäisi olla niin pieniä, että ne on helppo ottaa arkeen mukaan. Esimerkiksi lihansyönnin lopettamisen sijaan syö vaikkapa yhden kasvisruuan viikossa. Tai suurten vesimäärien säästämisen sijaan ei vaan anna veden valua, kun vaikkapa pesee hampaita.

On myös tärkeetä huomioida omat vahvuudet ja käyttää niitä hyväks. Jos on vaikka tosi hyvä käsitöissä (mitä mä en tosiaankaan ole), voi koittaa tehdä joitakin juttuja, kuten pipoja itse kaupasta ostamisen sijaan. Tai jos tykkää leipoa tai tehdä ruokaa, voi yrittää seuraavalla kerralla käyttää niitä jääkaapin vähän nahistuneita vihanneksia tai muita viimeinen käyttöpäivä-merkkiä lähestyviä tuotteita. On myös tärkeää yrittää olla mahdollisimman armollinen itselle ja muille näissä ilmastoteoissa. Sä et välttämättä tee yhtä paljon kuin toinen tai toinen ei tee yhtä paljon kuin sä. Kumpikin on täysin OK!

Noora Välimäki, lukiolainen Kaurialan lukiosta.