Nuorisovaltuusto
Hämeenlinnan Nuorisovaltuusto eli NuVa on poliittisesti sitoutumaton nuorten edunvalvojana ja äänitorvena toimiva vaikuttajaryhmä, joka on edustettuna kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa.
Nuorisovaltuuston ylin päättävä elin on kaikista jäsenistä koostuva kokous. Nuorisovaltuuston juoksevista asioista ja toimeenpanosta vastaa nuorisovaltuuston hallitus. .
Nuorisovaltuuston hallituksen jäsenmäärä on kahdeksan jäsentä ja puheenjohtajisto. Tavoitteena on, että jokaisella Hämeenlinnan yläkoululla ja toisen asteen oppilaitoksella on edustajia Nuorisovaltuustossa.
Kaupunginhallituksen asettaman nuorisovaltuuston jäsenmäärä on tällä hetkellä 25.
Miten mukaan NuVaan?
Hämeenlinnassa ei järjestetä vaaleja, vaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet 12-18 -vuotiaat (s. 2013 – 2006) voivat ilmoittautua mukaan. Ilmoittautuminen kaudelle 2025-2026 on päättynyt.
Nuvan yleiskokous
Nuvan yleiskokous pidettiin 25.11.2024 klo 17 Raatihuoneella. Yleiskokoukseen ovat tervetulleita kaikki hämeenlinnalaiset nuoret. Kokoukseen voi osallistua vaikka ei olisikaan nuvan jäsen. Kokouksessa käsitellään ajankohtaisia asioita ja esitellään nuvan toimintaa.
Yleiskokouksen pöytäkirja, marraskuu 2024
Puheenjohtajisto ja hallitus 2024
Puheenjohtaja: Riina Nyman
nymanriina@gmail.com, puh. 0453591599
1. Varapuheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja: Enni Peltoniemi
enni.peltoniemi@gmail.com, puh. 0449514303
2. Varapuheenjohtaja: Pinja Ahola
pinja.ahola@icloud.fi, puh. 0456182661
Sihteeri: Leevi Paitula
leevi.paitula@gmail.com, puh. 040 9672672
Hallitus: Jerome Pietilä, Antto Uusi-Illikainen, Topias Paitula, Reino Pulkkinen, Lumia Niemenlinna, Vaula Nurkkala, Eeli Honkanen sekä Anna Utriainen
Edustajat kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa
Kaupunginvaltuusto: Jerome Pietilä ja Yki Lähteenmäki, varalla Joona Kallio ja Eeli Honkanen
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta: Pinja Ahola ja Joona Kallio, varalla Antto Uusi-Illikainen ja Peppi Pekola
Kaupunkirakennelautakunta: Aukusti Kivinen ja Anna Utriainen, varalla Antti Uusi-Illikainen ja Aino Keto
Edustajat Kanta-Hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuusto: Vaula Nurkkala ja Leevi Paitula, varalla Enni Peltoniemi ja Antto Uusi-Illikainen.
Nuvan asiakirjat
2024
Järjestäytymiskokous, pöytäkirja 1/2024
Pöytäkirja 2/2024
Pöytäkirja 3/2024
Pöytäkirja 4/2024
Pöytäkirja 5/2024
Pöytäkirja 6/2024
2023
Järjestäytymiskokous, pöytäkirja 1/2023
Pöytäkirja 2/2023
Pöytäkirja 3/2023
Pöytäkirja 4/2023
Pöytäkirja 5/2023
Pöytäkirja yleiskokous
Pöytäkirja 6/2023
Lisätiedustelut:
Osallisuuskoordinaattori Veera Antikainen
puh. 040 8696250, veera.antikainen@hameenlinna.fi
Nuorisotyön päällikkö Mervi Hiltunen
puh. 040 5005887, mervi.hiltunen@hameenlinna.fi