- /
- Kohdekortit
- /
- Page 16
Kauppakeskus Tuulonen
Kauppakeskus Tuulosessa on yli 40 mielenkiintoista liikettä ja palveluyritystä lähes kaikilta toimialoilta. Ympärivuotisessa käytössä on mm. sauna- ja kokoustilat ryhmille. Lapsille maksuton leikkipaikka. Piha-alueelta löytyy Vapautemme Hinta -muistomerkki. Tuulosessa voit tutustua Hanssin-Jukka -museolentokoneen lisäksi myös kolmeen muuhun lentokoneeseen.
Kauppapaikka Tavastila
Kauppapaikka Tavastila on monipuolinen ja palveleva kauppakeskus Hämeenlinnan keskustassa, aivan moottoritien tuntumassa.
Kaupunkikalastus
Kaupunkikalastuksen tarjoaman antoisan kalastuspäivän jälkeen tiedät kalastuksesta ja kaloista enemmän. Kalastusopastuksesta vastaavat kalastuksen ammattilaiset ja palveluhenkiset oppaat.
Kaurialan liikennepuisto
Kaurialan liikennepuisto tarjoaa turvallisen paikan harjoitella ajamista liikennesääntöjen mukaan. Liikennepuiston käyttäminen on maksutonta ja puisto on kaikkien vapaasti käytettävissä. Kesäaikana henkilökunnan ollessa paikalla Liikennepuistossa on käytettävissä isoja ja pieniä polkuautoja sekä pieniä polkupyöriä ja kypäriä, joita voi lainata maksutta. Muina aikoina puistossa mennään omien välineiden kanssa.
Kautosen lomamökit
Kautosen lomamökit sijaitsevat kauniiden hämäläisten maalaismaisemien sydämessä Lammin Porraskoskella lähellä rantaa. Kirkasvetinen ja kalaisa Kuohijärvi ja muut vesistöt sekä ympäristön monipuolinen luonto antavat lomallesi parhaat lähtökohdat.
Keramiikkapaja Anubis
Naivistitaiteilija Markku Mäen työpaja ja lämminhenkinen myymälä sijaitsee vihreässä talossa Lasimäen sydämessä.
Kerho-ravintola
Kerho-ravintola on Pohjantähti Areenan pääravintola ja se sijaitsee Pohjantähti- ja Metritiski-areenat yhdistävän aularakennuksen toisessa kerroksessa. Noin 150-paikkainen ravintola toimii arkipäivisin lounasravintolana ja peleissä anniskeluravintolana.
Kerhoravintola Seiska
Suomen kasarmien idyllisessä, suojellussa 1800-luvun lopun puurakennuksessa sijaitseva viihtyisä lounasravintola, joka tarjoaa myös sauna- ja juhlatilojen vuokrausta sekä monipuoliset tilausravintolan palvelut.
Keskustalo
Arkkitehti Mika Ernon suunnittelema, vuonna 1964 valmistunut Keskustalo sijaitsee aivan kaupungin sydämessä, Raatihuoneen ja torin vieressä. Myymälät sulkevat sisäänsä avoimen ja valoisan kauppapihan, joka on suosittu läpikulkuväylä linja-autoasemalle.
Kesäkahvila Kavaljeeri
Vanha romanttinen huvila kutsuu nauttimaan kesäkahvilan herkkuja kulttuurihistoriallisissa puitteissa kylpylähotellin pihapiirissä. Kesäkahvilassa nautit itsetehtyjä vohveleita, erilaista suolaista ja raikkaita juomia vuonna 1890 valmistuneessa upeassa huvilassa.
Kesäkirppis Hämeen Härkätie
Kesäkirppis heinäladossa Hämeen Härkätien varrella. Monesta taloudesta ja mökistä kierrätykseen ja aarteeksi toisille, parempi jatkoon kuin kaatopaikalle. Vanhaa ja uutta, keräilyä ja aarretta. Pihalla voi nähdä lampaita, vasikoita ja kanoja.
KidsPark Hugola
Sisäleikkipuisto Hämeenlinnassa. Leikkiminen sopii kaikille ja sitä meillä tehdään! Tutustu suosittuihin Hugola-synttäreihin!