Uratarinat
Hämeenlinnan kaupunki syntyy meistä tekijöistä. Meillä on työntekijöitä kokeneista ammattilaisista vastavalmistuneisiin, vielä opintojaan suorittaviin harjoittelijoihin sekä kesäaikaan kesätyöntekijöihin. Hämeenlinnan väki tekee työtä, joka näkyy kaupunkilaisten arjessa. Meillä saat yli 1800 työkaveria ja pääset osaksi merkityksellistä tarinaa.
Tutustu työntekijöidemme uratarinoihin – haluatko sinä olla osa Hämeenlinnan väkeä?
Hanno Halonen
Hanno Halonen toimii Lammilla, Hakkalan koululla käsityöopettajana. Hän aloitti Hämeenlinnan kaupungilla vuonna 2019. Hanno on kerännyt työkokemuksensa ulkomailta Australiasta ja Englannista.
Anna Kolata
Anna Kolata on muuttanut Suomeen vuonna 2014. Heti muutettuaan hänelle nousi ajatus, että haluaisi työskennellä juuri Hämeenlinnan kaupungilla. Anna palvelee työssään kansainvälisiä asukkaita.
Niklas Lähteenmäki
Niklas Lähteenmäki on aloittanut kaupungilla yli 10 vuotta sitten. Hän aloitti kaupungilla yleiskaava-arkkitehtina, ja on edennyt asiantuntijan työstä johtotehtäviin toimien nyt elinvoimajohtajana.
Roosa Meriläinen
Roosa Meriläinen työskentelee Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuksessa päiväkodin johtajana Liivuoren ja Hirsimäen päiväkodeissa. Hän aloitti uransa kaupungin palveluksessa jo 2008, ja on saanut työskennellä monissa eri varhaiskasvatuksen tehtävissä.
Anna-Emilia Salminen
Anna-Emilia Salminen toimii opettaja-rehtorina Miemalan koulussa. Hän on työskennellyt Hämeenlinnan kaupungilla yli 10 vuotta. Miten hän päätyi Intian kautta takaisin Hauholle pienen kyläkoulun rehtoriksi?
Jere Takala
Jere Takala työskentelee rakennuttajapäällikkönä Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakenteessa. Jere tuli kaupungille aikanaan kesätöihin, ja korkeakouluharjoitteluiden myötä on löytänyt paikkansa osana Hämeenlinnan väkeä.