Espanjansiruetanoiden ja mustapääetanoiden torjunta on tärkeää

Hämeenlinnassa tavataan yleisesti vieraslajina tunnettua espanjansiruetanaa, mutta Hämeenlinnan kantakaupungin alueella on tänä kesänä havaittu nyt myös runsaasti mustapääetanoita, joka on myös kansallisesti säädetty vieraslaji. Molemmat lajit ovat tehokkaasti lisääntyviä ja levittäytyviä vieraslajeja, joiden on todettu aiheuttavan haittaa muille lajeille ja luonnon monimuotoisuudelle. Ne aiheuttavat haittaa myös ihmisille sekä satovahinkoja puutarha- ja peltoviljelylle. Mustapääetanaesiintymiä on toistaiseksi Hämeenlinnassa melko vähän, joten lajin leviämistä on pyrittävä nopeasti estämään. Mustapääetanan tunnistaa vartalosta selvästi erottuvasta, mustasta päästä, tuntosarvista ja kaulasta.

Kuolleet etanat voi hävittää esimerkiksi sekajätteen joukossa. Hämeenlinnan kaupungilla on myös etanoiden keräysastioita kantakaupungin alueella, johon kuolleet etanat voi laittaa.

Ohjeita espanjansiruetanan ja mustapääetanoiden lopettamiseen löydät kaupungin verkkosivulta ”vieraslajit”.

oranssi etanaroskis paikallaan puistossa

Alla olevissa osoitteessa on ohjeistus eri etanalajien tunnistamiseen sekä tarkempia ohjeita torjuntaan.

Etanan_tunnistuskaavio_A3.pdf (laji.fi)
Mustapääetana – Vieraslajit.fi

Lisätietoja