Hämeenlinnan kaupunginkirjasto kehittää lähikirjastojen tapahtumatoimintaa

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto aloittaa vuoden mittaisen projektin, jossa kehitetään lähikirjastojen tapahtumakäyttöä.

Kirjastojen merkitys kohtaamisten, kansalaislähtöisen toiminnan ja kulttuuritapahtumien paikkoina on vahvistunut. Hämeenlinnan pääkirjastossa muutos huomioitiin peruskorjauksen yhteydessä, mikä on lisännyt tapahtumien määrää merkittävästi. Samalla yhteistyö eri toimijoiden kanssa on tiivistynyt, ja paikalliset esiintyjät ovat saaneet uusia mahdollisuuksia kohdata yleisöjä.

Projektissa selvitetään, millaisia sisältöjä lähikirjastoissa voidaan toteuttaa, ja vahvistetaan tapahtumien tuottamiseen tarvittavia valmiuksia. Paikallisille kulttuuritoimijoille ja ammattitaiteilijoille mahdollistetaan pitäjäkiertueet, jolloin sama esitys tai sisältö voi kiertää useissa lähikirjastoissa. Kirjasto tarjoaa pitäjien toimijoille paitsi tapahtumatilan myös tukea ja ohjausta tapahtumien järjestämiseen. Hämeenlinnassa lähikirjastoja on Hauholla, Kalvolassa, Lammilla, Rengossa, Tuuloksessa ja Nummella. 

Projekti lisää kulttuurisisältöjen ja tapahtumien tarjontaa pitäjissä, vahvistaa paikallisidentiteettejä ja yhteisöllisyyttä sekä luo uusia työtilaisuuksia kulttuurin tekijöille. Projektin aikana luodaan toimintamalli ja käytännöt, joiden avulla lähikirjastot voivat jatkaa monipuolista tapahtumatoimintaa myös tulevaisuudessa.

Projektin kulttuurituottajana toimii Jorge Martin Moreno, joka aloittaa pian tapaamiset pitäjien aktiivisten toimijoiden, kulttuurisisältöjen tuottajien ja ammattitaiteilijoiden kanssa.

Lisätiedot:
Jorge Martín Moreno
Kulttuurituottaja
040 141 8058
jorge.martin@hameenlinna.fi

Löysitkö etsimäsi?
Kyllä
En
Kaipaan lisätietoa