Hämeenlinnan kaupunki hakee ehdotuksia ympäristöpalkinnon saajaksi
Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennelautakunta hakee ehdotuksia vuoden 2025 Hämeenlinnan kaupungin ja Hattulan kunnan ympäristöpalkinnon saajaksi. Ympäristöpalkinto on myönnetty vuodesta 2002 lähtien. Ympäristöpalkinto voidaan antaa Hämeenlinnan kaupungissa tai Hattulan kunnassa toimivalle yksittäiselle ihmiselle, yhteisölle tai yritykselle, joka on esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt kestävän kehityksen toteutumista.
Kaupunkirakennelautakunta pitää tärkeänä kestävää kehitystä edistävien hankkeiden ja aktiivisten toimijoiden esille tuomista. Ympäristöpalkinnon jakamisella on voitu lisätä kuntalaisten ympäristötietoisuutta ja edistää ympäristön huomioon ottavaa yritystoimintaa.
Ympäristöpalkinto on valokuvataiteilija Marjukka Vainion työ, Lilja Rubus, joka annetaan vuodeksi kiertopalkintona palkitun käyttöön. Kiertopalkinnon lisäksi palkintona on 1 000 euroa.
Ympäristöpalkintoehdotuksen tulee sisältää esitys palkinnon saajaksi perusteluineen sekä ehdotuksen tekijä yhteystietoineen. Ehdotuksia voivat tehdä kaikki asiasta kiinnostuneet 25.4.2025 saakka Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalveluihin osoitteeseen Wetterhoffinkatu 2, 13100 Hämeenlinna tai sähköpostitse kaupunkirakenne@hameenlinna.fi.
Vuonna 2024 ympäristöpalkinnon sai Kaloisten kyläyhdistys
Vuonna 2024 ehdotuksia tuli 27 kpl eli poikkeuksellisen paljon. Kaupunkirakennelautakunta päätti ottaa vuonna 2025 ehdotuksiin mukaan myös viime vuoden ehdotukset lukuun ottamatta palkittuja ehdotuksia.
Vuonna 2024 ympäristöpalkinnon sai Kaloisten kyläyhdistys, joka toi aktiivisesti esiin Suomi-radan oikoratalinjausten laajat ympäristöongelmat ja pyrki vaikuttamaan ratalinjaukseen. Lisäksi kaupunkirakennelautakunta antoi kunniamaininnan Trifami3D/Timo Sollolle. Timo Sollo on kehittänyt Trifami 3D:ssä mm. betonijätteen kierrätystä uusiotuotantomenetelmällä.
Lisätiedot:
Viholainen Sirpa
- Ympäristötarkastaja,71865
- 040 085 7965
- sirpa.viholainen@hameenlinna.fi