Hämeenlinnan taidemuseon helmikuun tapahtumia

Hämeenlinnan taidemuseossa on helmikuun aikana luvassa kaikenlaista hauskaa tekemistä lapsille! Kuukausi vierähtää käyntiin lasten opastuksella lauantaina 1.2.2025.  Lasten lauantaita vietetään jälleen 15.2., jolloin mm. taidepajassa pääsee tekemään abstraktin veistoksen paperista ja pahvista. Lisäksi hiihtolomaviikolla 25.2.–2.3. taidemuseolla järjestetään päivittäin omatoiminen taidesuunnistus Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyssä.

Taidemuseon hiljainen tunti pe 7.2. klo 13–14

Taidemuseon hiljaisilla tunneilla on mahdollisuus nauttia näyttelykokemuksesta rauhallisessa museoympäristössä, jossa asiakasmäärää on rajattu. Hiljaiset tunnit ovat kohdennettu erityisesti asiakkaille, joilla on sensorisia tarpeita.

Liput 12/10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Mika Taanilan taiteilijatapaaminen ti 11.2. klo 17–17.45, Lohrmann-rakennus

Suomen merkittävimmän kuvataidepalkinnon, Ars Fennica -palkinnon 2015 voittanut kuvataiteilija ja elokuvantekijä Mika Taanila on tiistaina 11.2. klo 17–17.45 Hämeenlinnan taidemuseolla tavattavissa. Taanila kertoo taiteilijatapaamisessa Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyssä esillä olevista teoksistaan ja niiden taustoista. Taiteilijatapaamiseen voi osallistua pääsylipun hinnalla.

Liput 12/10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Taidemuseon torstaipiirtäjät to 13.2. klo 16.15–17.45, Engel-rakennus

Taidemuseon torstaipiirtäjät tarkastelevat 13.2. Laila Karttunen ja elämän väriraidat -näyttelyä. Piirustustuokion aikana keskitytään teosten tekstuuriin, väreihin sekä mielenkiintoa herättäviin yksityiskohtiin. Ohjaajana toimii kuvataiteilija Tiina-Katriina Mustonen.

Taidemuseon torstaipiirtäjät kokoontuvat kevään useampaan otteeseen. Piirustustuokioiden lähtökohtana on esillä olevien näyttelyiden teemat ja teokset, ja piirtäminen tapahtuu näyttelysaleissa teosten äärellä. Piirustustuokioissa työskennellään ohjatusti erilaisin painotuksin. Taidemuseon torstaipiirtäjien piirustustuokiot ovat kaikille avoimia eikä aiempaa osaamista tarvita.

Tapaamisiin kannattaa ottaa mukaan omat piirustusvälineet (A4–A3 kokoista paperia, lyijykyniä, kumi, puuvärikynät, vahaliidut tai tussit). Museolta saa lainaksi piirustusalustoja ja tarvittaessa myös yksinkertaiset piirustusvälineet. Näyttelysaleihin ei saa tuoda pölyäviä piirtimiä, kuten hiiltä tai kuivapastelliliituja.

Torstaipiirtäjien tapaamiset myöhemmin:

  • to 13.3. klo 16.15–17.45 (Lohrmann-rakennus)
  • to 10.4. klo 16.15–17.45 (Engel-rakennus)
  • to 8.5. klo 16.15–17.45 (Lohrmann-rakennus)

Ei ennakkoilmoittautumista. Osallistuminen museon sisäänpääsymaksulla.
Liput 12/10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Lasten lauantai la 15.2. klo 11–15

Lasten lauantai vie perheet musiikin ja abstraktin taiteen äärelle rentouttavissa tunnelmissa Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyssä. Koko päivän jatkuvassa taidepajassa tutustutaan abstraktin taiteen saloihin ja tehdään abstrakteja veistoksia paperista ja pahvista. Päivän aikana järjestetään myös musiikkiloruesityksiä ja lasten opastus Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyyn.  

Kaikki tapahtumat ovat ilmaisia lapsille ja lasten kanssa liikkuville aikuisille. Maksuttomat Lasten lauantait ovat osa Hämeenlinnan Lastenkulttuurilupausta.

Lasten lauantain ohjelma:

  • Taidepaja klo 11–15
    Tehdään abstrakti veistos paperista ja pahvista. Lohrmann-rakennuksen työpajatila.
  • Hipsitään yhdessä – musiikkiloruja museolla klo 11.30 ja klo 14.30
    Kesto 30 min. Ikäsuositus 3–10, soveltuu kaikenikäisille.  Lohrmann-rakennus.
  • Lasten opastus klo 13
    Aloitus Lohrmann-rakennuksen aulasta.

Vapaa pääsy lasten kanssa liikkuville.
Liput 12 € / 10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Hiihtolomaviikon lasten taidesuunnistus Hämeenlinnan taidemuseolla

Tiistaista sunnuntaihin 25.2.–2.3. museon aukioloaikoina lapsiperheet pääsevät tutustumaan Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyyn mukaansatempaavan taidesuunnistuksen parissa. Erilaiset pienet tehtävät omatoimisen kierroksen aikana johdattelevat taidesuunnistajan abstraktin taiteen maailmaan.

Osallistuminen taidesuunnistukseen on lapsille ilmaista. Lasten mukana kulkeville aikuisille normaali sisäänpääsymaksu.
Liput 12 € / 10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Taidekahvit pe 28.2. klo 14–16

Hämeenlinnan taidemuseossa järjestetään Taidekahvit perjantaina 28.2. klo 14–16. Taidekahveilla tutustutaan Kalevalan päivän kunniaksi taiteilija Akseli Gallen-Kallelaan. Esitelmän jälkeen keskustellaan kahvikupposten ääressä heränneistä ajatuksista ja muusta mukavasta. Esitelmä ja kahvihetki järjestetään punatiilisen Lohrmann-rakennuksen työpajatilassa.

Taidekahvit on matalan kynnyksen tapahtuma eikä taiteen tuntemusta tarvita, tärkeintä on mukava yhdessäolo taiteen äärellä.

Taidekahvit sisältyvät taidemuseon pääsylipun hintaan.
Liput 12 € / 10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.


MUSEON OPASTUKSET


Lasten opastus
la 1.2. klo 14

Lasten opastuksella tutustutaan Laila Karttunen ja elämän väriraidat -näyttelyyn osallistavalla ja lapsia innostavalla otteella (Engel-rakennus).

Lasten kierroksia järjestetään
joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina vuorotellen museon kahdessa näyttelyssä: Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista 10.10.2024–13.4.2025 ja Laila Karttunen ja elämän väriraidat 22.11.2024–4.5.2025. Kesto 30 min.

Kierrokselle mahtuu 15 lasta + saattaja. Ei ilmoittautumista ennakkoon – ilmoittaudu opastukselle museon kassalla. Opastus alkaa näyttelytilan aulasta.

Kierros sisältyy pääsylipun hintaan.
Ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, Museokortilla ja Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Vähemmän on enemmän -opastus Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyyn
la 22.2. klo 14

Vähemmän on enemmän -opastuksella syvennytään kahteen teokseen Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyssä. Opastetuilla kierroksilla esiteltäviä teoksia lähestytään vaihtuvien näkökulmien kautta. Käyttöön otetaan erilaiset keinot taiteen kokemiseen ja aistimiseen. Opastuksen kesto 30 min. Kierros alkaa Lohrmann-rakennuksen aulasta.

Kierros sisältyy pääsylipun hintaan.

Ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, Museokortilla ja Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Yleisöopastukset

Hämeenlinnan taidemuseossa järjestetään säännöllisesti opastuksia esillä oleviin näyttelyihin. Yleisöopastuksia on viikoittain suomeksi, ja kerran kuussa myös ruotsiksi ja englanniksi.

Yleisöopastus, suomi
su 2.2. klo 14 / Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista
su 9.2. klo 14 / Laila Karttunen ja elämän väriraidat
to 16.2. klo 14 / Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista
su 23.2. klo 14 / Laila Karttunen ja elämän väriraidat

Yleisöopastus, ruotsi
su 9.2. klo 13 / Laila Karttunen och livets färgränder

Yleisöopastus, englanti
su 23.2. klo 13
/ Laila Karttunen and life’s colourful tapestry

Arjen abstraktioita – Kudelmia kokoelmista -näyttelyn kierrokset järjestetään Lohrmann-rakennuksessa. Laila Karttunen ja elämän väriraidat -näyttelyn kierrokset järjestetään Engel-rakennuksessa.

Kierrokset sisältyvät taidemuseon pääsylipun hintaan.
Liput 12 € / 10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.

Opastuksia myös tilauksesta

Järjestämme näyttelyiden opastuksia myös tilauksesta. Opastuksen voit varata taidemuseon lipunmyynnistä ja sopia järjestelyistä puhelimitse 03 621 2669, 03 621 3017 tai sähköpostitse taidemuseo@hameenlinna.fi.
Lisätietoja opastuksista.

Lisätietoja Hämeenlinna taidemuseon tapahtumista.

Hämeenlinnan taidemuseo on mukana Kulttuurikäräjillä ti 11.2.

Hämeenlinnan taidemuseo on mukana Kulttuurikäräjillä. Tapahtumassa kuullaan painavaa asiaa kulttuurista. Mukana ohjelmassa on mm. ulkomailla asuvan, juurilleen palaavan kuvataiteilija Jukka Korkeilan puheenvuoro. Korkeilalla avautuu tulevana kesänä näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa.

Muita haasteen vastaanottaneita ovat esimerkiksi maakuntajohtaja Toni K. Laine, Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen, toiminnanjohtaja Noora Herranen (Konserttikeskus), toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu (Kulttuurikeskus PiiPoo), vastaava koordinaattori Tuula Penttilä (Suomen lastenkulttuurikeskus), toimitusjohtaja Janne Auvinen (Tampereen Työväen Teatteri) ja ohjelmajohtaja Samu Forsblom (Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu).

Kansainvälistä nukketeatteripäivää juhlistaa Kuninkaallinen Nukketeatteri.

Päivän päätteeksi paneelikeskustelu aiheesta Luovan kaavan muuttujat Kanta-Hämeessä Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripäällikkö Janne Niemisen johdolla. Paneelissa on mukana kansanedustaja Tarja Filatov, erityisasiantuntija Johanna Selkee, museonjohtaja Timo Kukko, projektipäällikkö Anna Vesén, teatterinjohtaja Pauliina Salonius ja erityisasiantuntija Tuula Salminen.

Käräjät juontaa Hämeenlinnan Teatterin johtaja Pauliina Salonius.

Tapahtuman järjestäjät: Hämeen liitto, Hämeenlinnan kaupunki, Hämeenlinnan taidemuseo, Hämeenlinnan teatteri, Janakkalan kunta, Riihimäen kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus.

Kulttuurikäräjät järjestetään ti 11.2. klo 10–16 Hämeenlinnan Raatihuoneella, Raatihuoneenkatu 15, 13100 Hämeenlinna. Lue lisää kulttuurikäräjistä.