Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla 27.4. Hämeenlinnassa

Tule mukaan juhlistamaan kansallista veteraanipäivää sunnuntaina 27.4. Hämeenlinnan torille. Koko kansan torijuhlan ohjelmasta vastaa Heidi Kyrö ja Varusmiessoittokunnan showbändi. Musiikin lisäksi tarjolla on hernekeittoa 400:lle ensimmäiselle. Valtakunnallista pääjuhlaa voi seurata suorana lähetyksenä BioRexissä tai Yle Areenassa.

Hämeenlinnalla on kunnia toimia kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen pääjuhlan isäntänä vuonna 2025, jolloin sodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaisen mukaan juhlan järjestäminen on kaupungille merkittävä tilaisuus. ”On Hämeenlinnalle erittäin merkittävää, että historiallisena varuskuntakaupunkina tunnettu, myös mm. lapsiystävällisyyttä ja kokonaisturvallisuutta arjessaan korostava kotikaupunkimme pääsee järjestämään tämän hienon juhlan, jossa paitsi kunnioitamme sotaveteraanien ja sotasukupolviemme työtä, myös välitämme osaltamme viestiä tästä työstä yhä uusille sukupolville”, Parviainen toteaa.

Hämeenlinnan juhlan teemaksi on valittu ”rauhanviesti” ja rauhan sanoman välittäminen tammenlehvän sukupolvelta lapsille ja nuorille. Nuoret sukupolvet ovat olleet myös toteuttamassa juhlan sisältöä. Teema kunnioittaa sukupolvien välistä lupausta ja luottamusta, mikä on historiallisestikin ollut pienen kansakuntamme vahvuus ja voimavara niin hyvinä kuin vaikeinakin vuosina.

”Rauhanviestillä arvostamme erilaisuutta, huolehdimme toinen toisistamme ja rakennamme yhdessä yhteisöllistä yhteiskuntaamme, kunnioitamme veteraanien arvokasta perintöä ja luomme omalla panoksellamme vakautta ympäristöömme. Samalla vahvistamme erityisesti lasten ja nuorten turvallisuudentunnetta sekä uskoa valoisaan tulevaisuuteen,nostaa esiin kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä.

Ohjelmassa koko kansan torijuhla ja valtakunnallinen pääjuhla

Sunnuntaina 27.4. juhlallisuudet alkavat Hämeenlinnassa lipunnostolla ja ilmavoimien ylilennolla klo 9.30. Veteraanipäivän juhlamessu Hämeenlinnan kirkossa alkaa klo 10. Messun jälkeen klo 11 alkaen torin lavalla esiintyvät Heidi Kyrö ja Varusmiessoittokunnan showbändi. Ohjelman lisäksi torilla on tarjolla hernekeittoa 400:lle ensimmäiselle.

Verkatehtaan Vanaja-salissa klo 13 alkavan pääjuhlan juontaa Jussi-Pekka Rantanen. Juhlan ohjelmassa kuullaan veteraanin puheenvuoro, valtioneuvoston edustajan puhe sekä puolustusvoimien ja isäntäkaupungin tervehdykset. Juhlassa lähetetään myös seppelpartio sotiemme veteraanien muistomerkille Ahvenistolle.

Juhlassa esiintyvät baritoni Waltteri Torikka, Kaartin soittokunta, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nuorisokuoro Aurora, hanuristi Saara Pitkänen, Hämeenlinnan Miniteatteri sekä tanssija Rasmus Ahlgren (Boston Ballet).

Vanaja-salin tilaisuus toteutetaan kutsuvierastilaisuutena, mutta valtakunnallista juhlaa voi seurata suorana lähetyksenä Verkatehtaan BioRexin kahdessa salissa sekä Yle 1 kanavalla ja Yle Areenassa.

Tapahtumakävijöillle on tarjolla maksuton bussikuljetus, joka kiertää non stoppina klo 9 alkaen välillä pysäköintitalo Pööli-Kirkkorinne. Klo 10.30 alkaen bussi ajaa myös Verkatehtaan piha-alueelle Viipurintien pysäkin kautta.

Järjestelyistä vastaa Hämeenlinnan kaupunki. Mukana myös puolustusvoimat, Tammenlehvän Hämeenlinnan seudun Perinneyhdistys, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Suomen Partiolaiset, SPR, Kanta-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry, Hattulan kunta, veteraani- ja lottaperinnejärjestöt, alueen reserviläisjärjestöt, Hämeenlinnan koulut ja oppilaitokset sekä Yleisradio.

Seuraa suoraa lähetystä pääjuhlasta sunnuntaina klo 13 alkaen Yle Areenasta.

Tarkempi ohjelma ja lisätietoja tapahtumaan osallistuville hameenlinna.fi/veteraanipaiva.

Löysitkö etsimäsi?
Kyllä
En
Kaipaan lisätietoa