KouluPT nuorten tukena kohti liikunnallista elämäntapaa
Hämeenlinnassa Move! -polun ja KouluPT-toiminnan tavoitteena on saada aikaiseksi toimiva prosessi, jossa esimerkiksi opettajat ja terveydenhoitajat työskentelevät yhdessä oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseksi.
Hämeenlinnan ensimmäinen KouluPT, Noora Jakobsson, aloitti tehtävässään elokuussa 2024. Hänen tehtävänään on tarjota yläkoulujen oppilaille maksutonta matalan kynnyksen liikuntaneuvontaa sekä tukea arjen haasteissa. Tavoitteena on tarjota oppilaille yksilöllistä ohjausta ja tukea liikunnalliseen elämäntapaan. Liikuntaneuvontaa tarjotaan tällä hetkellä kaikissa Hämeenlinnan yläkouluissa. Nuoret voivat tutustua yhdessä KouluPT:n kanssa oman alueensa liikkumis- ja harrastusmahdollisuuksiin, osallistua yksilöohjaukseen, sekä saada tukea omaehtoiseen liikkumiseen. Myös erilaisia pienryhmätoimintoja on tarjolla. KouluPT:n luokse voi ohjautua nuori itse tai esimerkiksi opettajan, terveydenhoitajan tai huoltajan aloitteesta. Tavoitteena on, että Move! -mittaustulosten avulla, terveydenhoitajat pystyvät ohjaamaan nuoria KouluPT:n tapaamiseen tarpeen mukaan.
Liikuntaneuvontaa toteutetaan aina oppilaan omien toiveiden ja tavoitteiden mukaan. Ensimmäisessä tapaamisessa keskustellaan nuoren odotuksista ja tarpeista. Liikuntaneuvonta suunnitellaan yksilökohtaisesti ja jokaiselle oppilaalle mietitään hänen elämäntilanteeseensa parhaiten sopivia keinoja hyvinvoinnin, liikkumisen ja aktiivisuuden lisäämiseen.

Nuorisopassilla monia vapaa-ajan mahdollisuuksia
Move! -polkuun kuuluu Move! -mittausten lisäksi kaikki kouluympäristössä tarjottavat tukipalvelut. Hämeenlinnassa siihen kuuluvat esimerkiksi Liikuntalukkarin ja Harrastamisen Suomen mallin -harrastukset sekä Nuorisopassi. Nuorisopassi kokoaa yhteen 5.–9.-luokkalaisille tarjolla olevia maksuttomia harrastusmahdollisuuksia sekä maksuttomia liikuntakokeiluja ja alennuksia moniin vapaa-ajantoimintoihin.
Mikä Move?
Move! on valtakunnallinen fyysisen toimintakyvyn mittaus- ja palautejärjestelmä perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille. Sen tavoitteena on motivoida oppilaita omatoimiseen liikkumiseen ja fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen. Move! -mittaustuloksia hyödynnetään esimerkiksi koulujen liikunnanopetuksessa, kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa, sekä hyvinvointitoimenpiteiden suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa. Mittaustuloksista saatu palaute on tarkoitettu oppilaan ja hänen perheensä käyttöön fyysisen toimintakyvyn yhteyksien ymmärtämiseksi päivittäiseen hyvinvointiin, terveyteen ja opiskeluun.
Move! -prosessin kehittäminen käynnistyi Hämeenlinnassa viime lukuvuonna osana yläkoulujen Liikkuva koulu –hanketta, ja varsinaiset toimenpiteet aloitettiin tänä syksynä. On tärkeää varmistaa, että Move! –polku on yhdenmukainen koko kunnassa, aina mittauksista tulosten käsittelyyn, sekä opetushenkilökunnan, että kouluterveydenhuollon toiminnan osalta. Yhteistyöllä toimiva Move! -polku mahdollistaa fyysistä toimintakykyä edistävien tukitoimenpiteiden kohdentamisen niitä tarvitseville.
teksti: Niina Heikkilä
Aiheesta lisää:
Nuorisopassi – Hämeenlinna
Koulu PT – Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy
Juttu julkaistu Arjessa mukana-asukaslehdessä 1/2025.