Vauvan päivä keräsi yli 300 kävijää

Viime perjantaina vietetty Vauvan päivän tapahtuma Poltinahon seurakuntatalolla keräsi yhteensä 317 kävijää. Tapahtumaa vietettiin nyt toista kertaa Poltinaholla ja kävijämäärä nousi viime vuodesta muutamalla kymmenellä kävijällä, kun viime vuonna tapahtumassa vieraili noin 270 kävijää.

Vauvan päivän tapahtumaa koordinoi Hämeenlinnan kaupunki, mutta tapahtahtuma järjestetään laajassa yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Tänä vuonna päivässä olivat mukana Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatus, Hämeen Martat, Unicefin Hämeenlinnan vapaaehtoiset, Sibelius-opisto, Hämeenlinnan kirjasto, Hämeenlinnan liikuntahallit, Lasten liikunnan tuki, MLL Hämeen piiri, MLL Hämeenlinnan paikallisyhdistys, Hämeenlinna-Vanajan Seurakunta, Oma Häme, Musiikkiteatteri Spektri, äitiysliikuntavalmentaja Noona Salo, Pieni keidas sekä Hämeenlinnalaismamit ry.

Ohjelmassa oli erilaisia toiminnallisia tuokioita, kuten vauvahierontaa, aistiseikkailua kuin vauvamuskaria. Paikan päällä pystyi myös tutustumaan eri toimijoiden tarjoamiin palveluihin heidän infopisteillään.

Tapahtumasta voi antaa vielä palautetta tämän viikon ajan. Palautekyselyyn pääsee alla olevasta linkistä ja vastaaminen vie vain muutaman minuutin.

Palautekyselyyn tästä

Valtakunnallisesti Vauvan päivää koordinoi Vauva Suomi ry.