Vauvan päivää juhlitaan Poltinahon seurakuntatalolla

Vauvan päivää vietetään tänä vuonna 27.9.2024. Hämeenlinnan Vauvan päivän tapahtuma järjestetään jo toistamiseen Poltinahon seurakuntatalolla. Ohjelmaa on tarjolla klo 13-17. Mukana päivässä ovat Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatus, Martat, Unicefin Hämeenlinnan vapaaehtoiset, Sibelius-opisto, Hämeenlinnan kirjasto, Hämeenlinnan liikuntahallit, Lasten liikunnan tuki, MLL Hämeen piiri, MLL Hämeenlinnan paikallisyhdistys, Hämeenlinna-Vanajan Seurakunta, Oma Häme, Musiikkiteatteri Spektri, äitiysliikuntavalmentaja Noona Salo, Pieni keidas sekä Hämeenlinnalaismamit ry.

Ohjelmassa on mm. aistiseikkailua, vauvahierontaa, vauvajumppaa, vauvamuskari ja lorutteluhetkiä. Lisäksi paikan päällä voi tutustua eri toimijoiden tarjoamiin palveluihin. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestää tapahtumassa myös Vaatehelppi -pisteen, josta voi ottaa ilmaiseksi toisten lahjoittamia lastenvaatteita.

Tarkempi ohjelma löytyy Hämeenlinnan kaupungin nettisivuilta.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Vauvan päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Valtakunnallisesti Vauvan päivää koordinoi VauvaSuomi ry.

Hämeenlinnassa Vauvan päivää on vietetty vuodesta 2022 asti.