Lapsiystävällinen kunta toiminut jo 10 vuotta
Hämeenlinnan ensimmäisestä lapsiystävällinen kunta –tunnustuksesta tuli vuonna 2023 kuluneeksi 10 vuotta. Lapsiystävällinen Hämeenlinna on vakiinnuttanut osaksi toimintaansa lasten ja nuorten tapahtumia sekä kaupungissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä lasten ja nuorten äänen esiin tuomiseen.
Julkaisemme blogitekstejä Tarinoita Lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta otsikon alla. Blogissa pääsevät ääneen niin kaupungin lapset ja nuoret kuin kaupungin henkilöstö kertoen omia kokemuksiaan lapsiystävällisyyden toteutumisesta sekä sen eteen tehdystä työstä.
Vakiintuneita tapahtumia
Kymmenessä vuodessa kaupunkiin on ehtinyt juurtua jo monenlaisia tapahtumia, jossa lapset ja nuoret ovat pääosassa. Näitä tapahtumia ovat muun muassa:
- 8. luokkalaisten Vaikuta älä valita eli V-päivät helmikuussa
- Nuorten huippukokous huhtikuussa
- Poika, joka katseli puiden latvoja -kuorokonsertti huhtikuussa
- Räikee -katutaidefestivaali toukokuussa
- Tunnit täys koulujen päättäjäistapahtuma kesäkuussa
- Puistoruokailu kesä-heinäkuussa
- Hippalot heinä-elokuussa
- Vauvanpäivä syyskuussa
- Lapsen oikeuksien viikko marraskuussa
- Valoilmiö –valotaidefestivaali marraskuussa
- 6. luokkalaisten itsenäisyyspäivä joulukuussa
![Hämeeenlinnan lapsiystävällinen kunta 10v logo](https://www.hameenlinna.fi/wp-content/uploads/2023/02/lapsiystavallinen-kunta-logoyhdistelma-01.jpg)
Aiheeseen liittyvät
Nuorisopassin ja Fredo Appin kesäedut
6.6.2024
Nuorisopassin ja Fredo Appin käyttäjille on tarjolla paljon erilaisia kesäetuja. Etuja löytyy niin kulttuurin kuin liikunnan saralla. Tässä muutamia poimintoja: Seikkailun nälkään: Ahveniston toimintapuisto Vanaja …
Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja on lapsen parhaan puolestapuhuja
5.6.2024
Kun puhutaan varhaiskasvatuksesta, monille tulee mieleen leikkiä ja oppimista täynnä olevat päiväkodit. Harvemmin ajatukset kulkevat niiden ammattilaisten työhön, jotka varmistavat, että lapsen etu toteutuu ja …
Robotiikkaa, veden olomuotoja, lentäviä kapistuksia ja palloja sylkevä kone
29.5.2024
Lasten taidefestivaali Hippalot järjestetään Hämeenlinnan Verkatehtaalla koulujen alkua edeltävänä viikonloppuna 1.-4.8. Taide kohtaa tieteen Hämeenlinnassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Suomen vanhin lastenfestivaali Hippalot saa vuosittain …
ARXin kesä 2024
28.5.2024
ARXin kesä tuo tänä vuonna Verkatehtaan alueelle maksuttomasti työpajoja, keppareita, puutarhan sekä Skeittikokeilun. Pitäjissä pääsee lainaamaan lähikirjastoista taidemateriaalia mukavaan kesätekemiseen. ARXin kesä rantautuu Hämeenlinnassa Verkatehtaan …
Aiheeseen liittyvät blogit
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Hämeenlinna vauvaperheen silmin
28.9.2023
Meidän perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies ja juuri kaksi vuotta täyttänyt taapero sekä 11 kk ikäinen vauva. Molemmat lapset ovat vielä kotona, tällä hetkellä mies …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisotila Säihke – ”Safe place sateenkaarinuorille + hyvät vibat”
2.6.2023
Nuorisotila Säihke on Hämeenlinnan sateenkaarisensitiivinen nuorisotila, joka kokoontuu kerran kuussa. Nuorisotila on perustettu nuorten toiveista keväällä 2020, ja sitä ohjaa kaksi ohjaajaa. Nuorisotilan toiminta on …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisovaltuustossa saa harjoitella elämän kannalta tärkeitä taitoja
27.1.2023
”Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja olin toiminut kouluni oppilaskunnassa jo jonkun aikaa ennen kuin löysin nuorisovaltuuston. Liityin Hämeenlinnan NuVaan syksyllä 2017 ja jatkoin NuVa-polkuani …